Silvio Berlusconi oli 31 vuotta AC Milanin omistaja ja kasvot. Viime kesänä Italian entinen pääministeri kuitenkin myi seuransa uuteen kiinalaisomistukseen.

Berlusconi ei ole ollut täysin tyytyväinen muutokseen. Oman seuran näkeminen tekee jopa hänelle kipeää.

– En ole palannut sen jälkeen stadionille, mutta Milanin näkeminen televisiossa satuttaa minua. Olen pettynyt, koska näen nyt sen, etteivät ehdot uusien omistajien kanssa olleet joukkueen hyväksi. Useammista yhteistyökumppaneista oli puhetta, mutta niitä ei ole tullut, Berlusconi kritisoi omistamallaan Mediaset Canale 5 -kanavalla.

Milanin uusi omistaja Yonghong Li tarjosi kesällä yli 200 miljoonaa euroa 11 hankintaa varten. Värväykset eivät ole näkyneet tuloksissa. Milan on jäänyt jo 15 pistettä kärjestä ja 12 pistettä neljän parhaan joukosta.

Lähde: Calciomercato