Valioliigaan manageriksi huhuttu Ryan Giggs töihin eksoottiseen jalkapallomaahan – seuraako Paul Scholes perässä?

Ryan Giggs on kirjoittanut kahden vuoden työsopimuksen vietnamilaisen jalkapalloakatemian kanssa. Giggs siirtyy Vietnamin nuoria pelaajia kehittävän akatemian (Promotion Fund of Vietnamese Football Talents FC) johtajaksi. Giggs aloittaa uudessa työssään viikon kuluttua.
Giggsin seuraavasta liikkeestä on puhuttu paljon. Manchester Unitedissa komean peliuran tehnyt laituri kuului Louis van Gaalin valmennusryhmään. Sitä ennen Giggs ehti työskennellä Unitedin väliaikaisena managerina, kun David Moyes sai potkut. Lopulta Giggs sai väistyä, kun José Mourinho nousi Unitedin manageriksi.
Moni odotti, että Giggs palaisi manageriksi, mutta näin ei ainakaan vielä tapahtunut. Giggs suuntaa eksoottiseen Vietnamiin ja hän on vastuussa pelaajien valmentamisesta ja valmentajien kouluttamisesta. Lisäksi walesilaislegenda osallistuu akatemian rakentamiseen ja kehittämiseen. Akatemian tavoitteena on nousta Vietnamin johtavaksi jalkapallokeskukseksi ja huippuseurojen akatemioiden rinnalle.
Giggs kertoi aiemmin, ettei hänellä ole mitään kiirettä tai pakottavaa tarvetta valmentaa vielä Valioliigassa, lue lisää tästä.
– Haluan kehittää seuroja ja pelaajia, haluan nauttia työskentelystä joukkueessa ja haluan että pelaajat nauttivat haasteesta, Giggs kertoi lokakuussa Sky Sportsille.
Akatemian joukkue PVF pelaa Vietnamin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja seura sijaitsee Hồ Chí Minhin kaupungissa.
Brittilehti Mirror kertoo, että toinen United-legenda Paul Scholes olisi liittymässä Giggsin mukana akatemiaan teknisenä neuvonantajana.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Puolustajan sikailu maksoi Hollannille – Ranskalle ja Portugalille yllätystappiot
- Belgian tähti harkitsi maajoukkueuran lopettamista EM-pettymyksen jälkeen – ”Olin hyvin turhautunut”
- Lähde: Oliver Antman herättää kiinnostusta Englannissa
- Ensimmäinen maa varmisti MM-kisapaikkansa – kahdeksas kerta peräkkäin
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Jonathan David unelmoi siirrosta Espanjaan: ”Valioliiga on nopeampi ja fyysisempi sarja, mutta…”
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Florian Wirtzin uskotaan suostuvan Bayer Leverkusenin jatkosopimustarjoukseen – Bayern München kintereillä
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista

- Haastattelu: Aki Riihilahti haluaa pidemmän sarjakauden – ”Olosuhdekriteerejä voisi kiristää”
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta
- Florian Wirtzin uskotaan suostuvan Bayer Leverkusenin jatkosopimustarjoukseen – Bayern München kintereillä
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Expressen: Leo Väisänen palaa Allsvenskaniin