Video: Ajax-legendan poika iski seuralle uransa ensimmäisen hattutempun – upeita maaleja
Kuva: Getty Images
Pojasta polvi paranee, tai ainakin siitä on merkkejä ilmassa.
Ajaxin 18-vuotias hollantilaislupaus Justin Kluivert iski sunnuntaina ammattilaisuransa ensimmäisen hattutempun, kun Ajax kaatoi Roda JC:n Hollannin pääsarja Eredivisiessä lukemin 5-1.
Laitahyökkääjänä viihtyvä Kluivert vastasi joukkueensa ensimmäisestä, kolmannesta ja viimeisestä maalista.
Jalkapallo vaikuttaisi vahvasti olevan nuorukaisen veressä, sillä myös hänen isänsä Patrick Kluivert oli mahtava pelaaja.
Justin Kluivertilla on kuitenkin vielä pitkä matka isänsä saavutuksiin, joihin lukeutuvat muun muassa kaksi Hollannin mestaruutta sekä Mestarien liigan voitto Ajaxin kanssa kaudella 1994-1995. Patrick Kluivert pelasi urallaan myös muun muassa AC Milanissa ja Barcelonassa. Hollannin maajoukkueessa hän esiintyi 79 kertaa tehden yhteensä 40 maalia.
Ajax-legendan poika teki kuitenkin sunnuntaina jotain, mihin hänen isänsä ei ikinä kyennyt. Patrick Kluivert ei nimittäin ikinä onnistunut tekemään hattutemppua Hollannin pääsarjassa, vaikka hän iskikin siellä 42 maalia 86 ottelussa.
Voit katsoa videon Justin Kluivertin hattutempusta alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan