Kokenut englantilaishyökkääjä Jamie Vardy, 39, jatkoi huimaa putkeaan pitkällä urallaan perjantai-iltana.

Vardy teki Burnleyn ainoan maalin Mestaruussarjan ottelussa, kun se hävisi 1–2 Wolvesille. Osuma tarkoitti sitä, että Vardy on tehnyt maalin nyt 20 kautena peräkkäin.

Vardy karkasi itselleen tyypilliseen tapaan ensimmäisellä jaksolla Wolves-puolustukselta ja vei kotijoukkueen johtoon. Burnleyn johto ei kuitenkaan kestänyt, vaan Wolves nousi takaa ohi Fernando Lopezin ja Tawanda Chirewan maaleilla.

Vardyn saavutusta korostaa se, että hän nousi huippuhyökkääjäksi verrattain iäkkäänä ja epätavanomaista reittiä.

Englantilaispelaaja teki ensimmäisen maalinsa aikuisten tasolla 20 vuotta sitten 19-vuotiaana amatöörisarjassa Stocksbridge Park Steelsille. Vardy siirtyi Halifaxin ja Fleetwoodin kautta Leicesteriin vuonna 2012 tehtyään Fleetwoodille 31 maalia 22 ottelussa Englannin viidennellä sarjatasolla.

Vardy oli nostamassa Leicesteriä Valioliigaan ja lopulta aina mestaruuteen saakka keväällä 2016. Lisäksi hän voitti Valioliigan maalikuninkuuden kaudella 2019–2020.

Viime kaudella hän pelasi Italian Serie A:ssa Cremonesen riveissä, missä syntyi seitsemän maalia. Vardy siirtyi syyskuussa Burnleyn riveihin ilmaisella siirrolla.

LUE MYÖS: