Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
KuPS aloitti taipaleensa Konferenssiliigan liigavaiheessa torstaina, kun Tammelan stadionille saapui vieraaksi turkkilaisjätti Trabzonspor.
KuPS taipui vierasjoukkueelle lopulta lukemin 4–2. Suomifutis-sivusto haastatteli kotijoukkueen kapteenia Petteri Pennasta ottelun jälkeen.
– Päällimmäinen fiilis on pettymys. Mutta varmasti joku päivä, kun katsoo taaksepäin, niin totta kai tässä on paljon sellaista, minkä tulee muistamaan aika pitkään, Pennanen kommentoi.
KuPSilla oli ottelussa ajoittain myös hyviä hetkiä, ja joukkue pystyi pitämään palloa pidempiäkin jaksoja. Kuopiolaiset onnistuivat luomaan omat maalipaikkansa ja hyökkäsivät ajoittain laadukkaasti.
– Jos jättää puoliaikojen alut pois, niin todella paljon positiivista. Pystyttiin ihan kohtalaisesti hyökkäämään ja käyttämään omia vahvuuksia. Missään vaiheessa ei ollut sellainen peli, että oltaisiin vaan roikuttu mukana ja selviydytty, Pennanen summasi.
Trabzonsporin hahmoksi nousi kamppailussa Mohamed Salah, joka oli samalla illan suurin vetonaula. Tammelan stadion myytiin loppuun osittain egyptiläistähden ansiosta.
Salah iski ottelussa tehot 1+1. Pennanen kommentoi, millaista oli kohdata Valioliigassa vuosien ajan tuhojaan tehnyt huippuhyökkääjä.
– Laatu näkyy varmasti kaikille. Jos katsoo ensimmäistä ja toista maalia, niin siinä on varmasti hyvä esimerkki, miksi se on jossain muussakin sarjassa joskus jotain tehnyt.
KuPS jatkaa otteluitaan sunnuntaina, kun se saa Veikkausliigassa vastaansa Vaasan Palloseuran.
Konferenssiliigassa kuopiolaiset kohtaavat seuraavaksi bosnialaisen Borac Banja Lukan. KuPS pelaa ottelun vieraissa.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPSin europelissä kiehahti – tappelu katsomossa
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Cristiano Ronaldolla on tukijoita Portugalin joukkueessa: ”Toivon hänen palaavan”
- Cristiano Ronaldo pelasi vahvasti – ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja