Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
Kristian Lien, 25, pelaa loistavaa kautta Jani Honkavaaran alaisuudessa Djurgårdenissa.
Norjalaishyökkääjä johtaa 16 maalillaan Allsvenskanin maalipörssiä.
Honkavaaran Djurgården on ollut viime viikkoina vahvassa iskussa ja noussut samalla toiseksi Allsvenskanissa. Djurgården voitti viime viikonloppuna jo toisen derbynsä tällä kaudella kaadettuaan Hammarbyn 1-0.
Lien on viimeistellyt kesätauon jälkeen 14 sarjaotteluun 11 maalia.
Englantilais- ja norjalaismedian mukaan Lien on herättänyt kiinnostusta selvästi suuremmissa ympyröissä.
TalkSPORT uutisoi hiljattain Valioliiga-seura Coventryn olevan Lienin kintereillä tammikuun siirtoikkunassa. Lien kertoi mielipiteensä siirtohuhuista kotimaansa medialle.
– Minulla on todella hyvät välit agenttini kanssa. Olen ilmoittanut hänelle, etten halua kuulla juurikaan tästä aiheesta kesken kauden. Se olisi haitallista tavoitteideni kannalta.
– Olen ymmärtänyt median välityksellä, että jotkut seurat ovat kiinnostuneita minusta, mutta olen onnistunut keskittymään oleelliseen. Kaikki tapahtuu aikanaan. On luonnollista, että tällaiset asiat alkavat konkretisoitua siirtoikkunan lähestyessä, Lien totesi Norjan TV2:lle.
LUE MYÖS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- VPS kaatoi Gnistanin Vaasassa – Oulussa nähtiin seitsemän maalin trilleri
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- Cristiano Ronaldo: Olen kaikkien aikojen paras pelaaja
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Erikoinen näky: pelaaja vaati rankkaria, vaikka pallo oli jo maalissa
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- VPS kaatoi Gnistanin Vaasassa – Oulussa nähtiin seitsemän maalin trilleri
- Jani Honkavaara: Tämä asia on nostanut Djurgårdenin Allsvenskanin kärkisijoille