Jani Honkavaaran valmentama Djurgården on toisena Ruotsin Allsvenskanissa.

Djurgården voitti sunnuntaina derbyssä Hammarbyn 1-0, ja nousi jälleen kymmenen pisteen päähän sarjaa johtavasta Siriuksesta.

Djurgården pelaa vahvaa kautta. Edellisestä seitsemästä ottelusta tuloksena on jopa kuusi voittoa.

Djurgården taistelee loppukauden aikana vähintään mitalista ja europaikasta, mutta joukkueen sisältä löytyy vielä jonkun verran luottoa mestaruustaisteluunkin.

Joukkueen avainpelaajiin lukeutuva suomalaispuolustaja Adam Ståhl kertoo Djurgårdenin tekevän kaikkensa haastaakseen Siriuksen mestaruudesta.

Se on helpommin sanottu kuin tehty, ja Ståhl tiedostaa sen vaativan pelkästään voittoja loppukauden otteluista. Kautta on pelaamatta seitsemän kierroksen verran.

– Tässä on vielä kymmenen pistettä eroa, joten olemme riippuvaisia Siriuksesta. Meillä oli hyvä viiden voiton putki Allsvenskanissa, joka katkesi Elfsborgia vastaan. Mielestäni meidän olisi pitänyt pelata paremmin, jotta olisimme voineet olla kärkipaikalla, mutta tietenkin jatkamme taistelua, Ståhl viittasi mestaruuteen.

– Pyydämme Jumalalta, että hän yllättäisi meidät. Tämä on kuitenkin Siriuksen käsissä. Voimme vain voittaa kaikki loput pelimme. Saimme alkukaudella todella vähän pisteitä, Ståhl muistutti Fotbollskanalenille.

LUE MYÖS