Vieraskannattajat aiheuttivat ongelmia KuPSin pelissä
Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa KuPSin ja Trabzonsporin välisen Konferenssiliigan ottelun järjestyshäiriöistä.
Joukkueet kohtasivat toisensa Tampereella torstai-iltana. Turkkilaisseuran fanit tappelivat keskenään katsomossa ennen ottelun alkua.
Nyt poliisi kertoo, että kyseessä oli kahden eri kannattajaryhmän välinen riitely siitä, kuka saa johtaa kannatustoimintaa ottelun aikana.
Järjestyksenvalvojat joutuivat puuttumaan tilanteeseen, mutta katsojat saivat lopulta rauhoitettua tilanteen itse.
Trabzonsporin kannattajat saivat kuitenkin tuotua sisään esimerkiksi soihtuja, vaikka tämä on kiellettyä.
Osalta vierasfaneista vietiin soihtuja ja räjähde turvatarkastuksen yhteydessä ja näille henkilöille kirjoitettiin sakkoja.
Poliisin mukaan kentälle pääsi ottelussa kolme henkilöä. Yhdelle täysi-ikäiselle kirjoitettiin sakot järjestyshäiriöstä.
Trabzonspor voitti ottelun 4–2.
LUE MYÖS:
- Donald Trump voi jäädä historian ainoaksi Fifan rauhanpalkinnon saajaksi
- Vieraskannattajat aiheuttivat ongelmia KuPSin pelissä
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä

- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”