AS Roman kreikkalaispuolustaja Kóstas Manolás on allekirjoittanut seuran kanssa jatkosopimuksen, joka ulottaa vuoden 2022 kesäkuuhun asti.

Manolásin, 26, vanha sopimus oli umpeutumassa kauden 2018-19 päätteeksi.

– Olen erittäin onnellinen. Seurajohtaja vakuutti minut siitä, että minun halutaan jäävän ja minä haluan jäädä tänne myös. Meillä on hyvät välit ja onneksi pääsimme sopimuksesta yhteisymmärrykseen, iloitsi Manolas seuran tiedotteessa.

Kreikkalaistoppari liittyi Roman riveihin vuonna 2014 kotimaansa Olympiakosisa. Hänestä kehkeytyi hiljalleen yksi Italian Serie A:n varmimmista puolustajista, ja hänen hyvät otteensa ovat herättäneet muiden Euroopan suurseurojen kiinnostuksen. Lehtitietojen mukaan muun muassa Internazionale Milano, Arsenal ja Chelsea ovat seuranneet Manolásin otteita.

Football Italian mukaan kreikkalaisen uuteen diiliin kirjattiin 37 miljoonan euron ulosostoklausuuli.