Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”
Teemu Pukki, 36, jatkoi torstaina vahvaa virettään HJK:n europeleissä. Motherwelliä vastaan vaihdosta sisään tullut hyökkääjä tarvitsi vain minuutin iskeäkseen tärkeän tasoitusmaalin Töölön illassa.
Kamppailu päättyi 1–1-tasatulokseen. Pukki piti tasapeliä varsin oikeutettuna lopputuloksena ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Aika oikeutettu lopputulos vaikka lopussa toivottiin, että oltaisiin saatu käännettyä vielä voitoksi. Skotlannissa he pääsevät pelaamaan nurmella ja kotistadionilla, niin tulee varmasti erilainen peli. Olen kuitenkin tyytyväinen, että saatiin peli tasoihin.
Pukin tasoitusmaali syntyi lähes viiden pelaajan keskeltä, josta kärkimies sai boksissa jalan auki.
– Sain pallon boksiin ja yllätyin, että siinä oli aika paljon aikaa. Lähti hyvä laukaus ja se oli tärkeä maali, Pukki sanoi.
Pukki on tehnyt viime aikoina kovaa jälkeä HJK:n euro-otteluissa. Konkari tuli edellisellä karsintakierroksella pohjoisirlantilaista Colerainea vastaan niin ikään vaihdosta kentälle ja iski kaksi maalia. Motherwelliä vastaan verkko heilui jälleen lähes välittömästi sisääntulon jälkeen.
Pukki ei kuitenkaan allekirjoitanut ajatusta siitä, että europelit sytyttäisivät häntä esimerkiksi Veikkausliigan otteluita enemmän.
– Kaikki pelit sytyttävät. Toivon että olisin tehnyt enemmänkin maaleja, mutta aina jos pystyy omaa joukkuetta auttamaan, niin sen teen, Pukki kommentoi.

”Se oli magea ilta”
Pukin ja HJK:n yhteisestä eurohistoriasta puhuttaessa on vaikea olla palaamatta Helsinkiin ja elokuuhun 2011.
Tuolloin 21-vuotias Pukki iski kaksi maalia Schalken verkkoon, kun HJK voitti saksalaisseuran Eurooppa-liigan karsinnoissa lukemin 2–0.
Ottelu osoittautui samalla merkittäväksi käännekohdaksi Pukin uralla. Schalke ryöväsi Pukin pian otteluparin jälkeen, mikä tarkoitti suomalaiselle paluuta ulkomaille.
– Se on vieläkin yksi urani hienoimpia pelejä omalla tavallaan. Sen jälkeenkin on tullut hienoja matseja, mutta se oli silloin jotenkin sellainen uusi alku itselle. Pääsin siitä sitten uudestaan maailmalle. Se oli magea ilta, Pukki muisteli.
Seuraava euroilta odottaa heti ensi viikon torstaina Skotlannissa. HJK lähtee Motherwellin vieraaksi tasatuloksen myötä käytännössä puhtaalta pöydältä.
– Kaikki on vielä auki. Toivottavasti pystymme pelaamaan vielä paremmin Skotlannissa. Uskon, että niin täytyy tehdä, jos haluamme jatkoon ensi viikolla, Pukki summasi.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin