Simo Valakarin taustatiimi vahvistuu suomalaisosaamisella

Simo Valakarista tuli Tromsøssä suuri paikallinen sankari, kun suomalaisvalmentaja pelasti putoamiskurimuksessa olleen Tromsø IL:n sarjapaikan Norjan pääsarjassa upealla loppukauden kirillään. Muun muassa tromsøläinen paikallislehti painoi koko etusivunsa suomeksi sarjapaikan varmistuttua.
Valakarin suosiosta ja asemasta seurassa kertoo epäilemättä sekin, että Tromsø IL on palkannut miehen taustajoukkoihin Valakarille tuttua osaamista Suomesta. Paikallislehti iTromsö kertoo, että TIL on tehnyt kolmivuotisen työsopimuksen Valakarin SJK:n vanhan fysioterapeutin Juha-Jaakko Ulvilan kanssa. 35-vuotias Ulvila tulee vastaamaan Tromsøn fyysisestä valmennuksesta.
– Tulen ensi tiistaina ja olen todella iloinen siitä, että saan taas tehdä töitä Simon kanssa. Työskentelimme Seinäjoella yhdessä neljän kauden ajan, Ulvila kertoi iTromsölle.
Ulvila aloitti työt SJK:ssä jo vuotta ennen Simo Valakarin saapumista seuraan, joten hän ehti tehdä töitä SJK:n kanssa kaikkiaan seitsemän kauden ajan.
– Olen kuullut, että TIL:llä oli viime kaudella todella paljon loukkaantumisia. Se meidän pitää muuttaa. Aiomme tehdä niin hyvää työtä, että Simolla on koko ajan paras joukkueensa käytössään, Ulvila sanoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan