Veikkausliigakonkari nosti nappikset naulaan – ”Olen ollut etuoikeutettu”
Kuva: Juha Tamminen
Pitkän ja ansiokkaan pääsarjauran tehnyt Marco Matrone lopettaa pelaajauransa. 30-vuotias keskikenttäpelaaja aloitti pelaamisen Veikkausliigassa vuonna 2007, ja pelasi Suomen korkeimmalla sarjatasolla kaikkiaan kymmenellä eri kaudella.
Italiassa syntynyt Matrone ponnisti pääsarjaan Pietarsaaren Jarosta. Jaron lisäksi Matrone pelasi Veikkausliigaa Hakan, SJK:n ja Ilveksen paidassa. Muistoiksi pelaajauralta jäi värisuora erilaisia mitaleita, joista kirkkaimpana kruununa Veikkausliiga-mestaruus SJK:sta kaudelta 2015. Matronen uran viimeinen kausi palkittiin Ilveksen kanssa voitetuilla pronssimitaleilla.
Matrone esiintyi uransa aikana myös Suomen poikamaajoukkueissa sekä yhden ottelun verran alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa.
Matrone ilmoitti lopettamisestaan Twitterissä, todeten muun muassa näin:
– Olen ollut etuoikeutettu saadessani pelata ammatikseni jalkapalloa. Sain lapsuuden haaveesta itselleni ammatin 13 vuodeksi, josta olen todella kiitollinen ja ylpeä.
Nyt on aika lyödä kiitollisena ja nöyränä ammattinappikset naulaan ja innolla kohti uusia haasteita. 

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Oiva Jukkola jättämässä Veikkausliigan – uusi seura tuttu Mestarien liigasta
- Huuhkajista tutun Joni Kaukon uusi seura selvillä – paluu Intiaan
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Virallista: IF Gnistan lainasi pelaajan Helsingborgista
- Benji Michel lähtee HJK:sta – jätti jo jäähyväisensä
- ESPN: Cristiano Ronaldolta uusi päätös
- Inter vahvistuu Ruotsista saapuvalla hankinnalla
- Glen Kamaran valmentaja vaihtumassa
- Valmentaja vahvisti: Allsvenskan-seura keskustelee Otso Liimatan kanssa
- Virallista: HJK vahvistaa hyökkäystään – ”Tuo kentälle erilaisen vaihtoehdon”
- Yle: Oiva Jukkola jättämässä Veikkausliigan – uusi seura tuttu Mestarien liigasta
- ESPN: Cristiano Ronaldolta uusi päätös
- Oho! Huuhkajien tähtipelaajat julkistivat uuden alasarjaseuran
- Huuhkajista tutun Joni Kaukon uusi seura selvillä – paluu Intiaan
- Maailman suurimman jalkapallostadionin rakennustyöt on aloitettu – operaatiolla hurja hintalappu
- Valmentaja vahvisti: Allsvenskan-seura keskustelee Otso Liimatan kanssa
- Virallista: IF Gnistan lainasi pelaajan Helsingborgista
- Haastattelu: Valentín Gasc kertoi mielipiteensä maineestaan – ”Olen kuullut paljon puhetta siitä”
- Benji Michel lähtee HJK:sta – jätti jo jäähyväisensä
- Glen Kamaran valmentaja vaihtumassa



