Virheensä myöntävä Dortmund-pomo sanoo kritiikin menneen liian pitkälle: ”Sellainen paskamyrsky?”
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmundin kausi 2018-2018 on edennyt vahvasti mollin sävelissä, ja viime kaudella seura päätyikin perinteiseen ratkaisuun. Hollantilaisvalmentaja Peter Bosz sai kenkää, ja tilalle palkattiin Bundesliigan sarjajumbo 1. FC Kölniä valmentanut Peter Stöger.
Dortmund voitti Jürgen Kloppin seitsemän kautta kestäneellä valtakaudella kaksi bundesliigamestaruutta ja eteni kerran Mestarien liigan loppuotteluun. Seurasta tuli suuri ei vain Saksan, vaan koko Euroopan mittapuulla.
Klopp lähti Dortmundista kauden 2014-2015 päätteeksi, ja sen jälkeen BVB:llä on ollut vaikeampaa. Thomas Tuchelin alaisuudessa irtosi toki vielä cup-voitto, mutta Tuchelin ja seurajohdon välillä oli liian suuria näkemyseroja.
Tuchelin seuraajaksi palkattiin Ajaxin viime kaudella Eurooppa-liigan loppuotteluun johdattanut Peter Bosz, mutta tulokset olivat pahasti alakanttiin. Mestarien liigassa Dortmund sai kuudesta ottelusta vain kaksi pistettä ja lokakuun alun jälkeen pelatuissa 13 ottelussaan Dortmund onnistui nappaamaan voiton vain cupissa vastaan tulleesta kolmannen sarjaportaan Magdeburgista. Ei siis ihme, että Boszille osoitettiin ovea.
Vain Boszin kohdalla mentiin metsään
Dortmundin seurapomo Hans Joachim Watzke myönsi suoraan, että Boszin palkkaaminen oli virhe. Tuchelin värväämistä hän sen sijaan ei kadu. – Vaikka voitimmekin alkukaudella otteluita, en ollut koskaan vakuuttunut. Peli näytti haavoittuvalta. Nyt minusta tuntuu, että kaikki huomasivat, ettemme voi jatkaa näin, Bosz totesi ”19:09! -Talk” -ohjelman haastattelussa. Silti kannattajien ja median kritiikki meni toimitusjohtaja Watzken mielestä aivan liian pitkälle. – Jürgen Klopp oli aikanaan oikea ratkaisu, Thomas Tuchel oli urheilullisesta näkökulmasta myös oikea ratkaisu. Okei, Bosz oli meiltä ehkä vikatikki, ja siitä voi meitä kritisoida. Mutta että sellainen paskamyrsky? Watzke peräänkuuluttaa Sport Bildin haastattelussa myös pelaajien vastuuta ja yhtenäisyyttä. Hänen mukaansa jotkut pelaajista eivät enää uskoneet Boszin pelitapaan. – Ehkä senkään takia he eivät antaneet kentällä kaikkeaan. Pidän pelaajista, mutta tein nyt asiani heille selväksi. Luulen, että kaikki ymmärsivät, että näin ei voi jatkua.Itävallan reissu muuttui pikavisiitiksi
Uusi käskyttäjä Stöger ehti olla työttömänä FC Kölnin valmentajanpostista viikon ennen kuin Watzke palkkasi hänet Dortmundiin. Stöger oli Dortmundin harkinnassa jo kesällä, mutta tuolloin hän ei halunnut Kölnistä lähteä. Kun Watzken puhelinsoitto nyt tuli, oli Stöger juuri matkalla kotimaahansa Itävaltaan. – Hän oli lentokentällä matkalla äitinsä luo. Sanoin hänelle, ettei hänen kannattaisi purkaa matkalaukkuaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin Stöger soitti takaisin ja suostui pestiin. Sport Bildin mukaan Stöger saa reilut puoli kautta kestävästä pestistään muhkean kolmen miljoonan euron palkkion. Kuukausipalkka yli kaksinkertaistui Kölnistä Dortmundiin siirryttäessä. Sopimuksen lyhyyskään ei valmentajaa haittaa. – En tarvitse eläkevirkaa, vaan tämä sopi minulle hyvin. Urheilussa toimijoita arvostellaan muutenkin lyhyellä aikajänteellä. Vaikka minulle olisi tarjottu tilaisuutta valmentaa täällä kaksi viikkoa, olisin silti tarttunut tilaisuuteen, Stöger totesi. Stögerin tärkein tehtävä on johdattaa Borussia Dortmund kolmen parhaan joukkoon sijalle, joka oikeuttaa ensi kaudella suoraan Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Tällä hetkellä Dortmund on sijalla kuusi, kolme pistettä kolmospaikasta. Menestys Eurooppa-liigan pudotuspeleissä ja Saksan Cupissa on bonusta. Sport Bild kertoo myös, ettei Dortmundilla ole mitään aikomusta luopua hyökkääjästään Pierre-Emerick Aubameyangista tammikuun siirtoikkunassa, vaan päinvastoin ennemmin vahvistaa ryhmäänsä. Gabonilainen on keskeisessä roolissa tavoitteiden saavuttamisessa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran