Atlético Madrid ja Bayern München ovat huhujen mukaan iskeneet silmänsä Marseillen Florian Thauviniin, mutta ranskalaistaiturilla ei ole mikään kiire siirtyä kotimaastaan pois.

Thauvin, 24, palasi viime kesänä viimein vakituisella siirrolla Marseilleen vietettyään ankeat pari kautta Valioliigan Newcastlen palkkalistoilla. Englantilaisseura hankki Thauvinin Marseillesta vuonna 2015, mutta lainasi hänet kahdesti takaisin Les Phocéensiin.

Kuluvalla kaudella Thauvin on tuntunut jälleen löytäneen peli-ilonsa. Perjantaina hän iski jo sesongin kymmenennen osumansa Ranskan pääsarjassa Ligue 1:ssä ottelussa Caenia vastaan.

Hänen hyvät otteensa ovat herättäneet kiinnostusta Euroopan suurseuroissa, mutta Thauvin ei haikaile ainakaan vielä toisiin maisemiin.

– En ole huolissani siirtoikkunasta. Olen erittäin onnellinen Marseillessa, sanoi Thauvin Canal+:n haastattelussa.

– Minun oli vaikea palata tänne, mutta nyt minulla on hyvä olla. Tärkeintä on päästä pelaamaan ja pitää hauskaa, ja niin minä olen tehnyt.