HJK:lta isoja uutisia – tähtihyökkääjä siirtyy Qatariin ja tärkeä jatkosopimus Akseli Pelvakselle
HJK vahvisti, että viime kauden jälkeen Ilveksestä HJK:hon siirtynyt Ariel ”Tuco” Ngueukam jatkaa uraansa Qatarissa. Lisäksi HJK on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen Akseli Pelvaksen kanssa.
Uutisoimme jo aiemmin, että Tuco olisi siirtymässä Qatarin pääsarjaan Al-Khor SC:n riveihin. Tuco ei ehtinyt näin ollen pelata yhtäkään ottelua HJK:ssa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan HJK saa Tucosta maltillisen siirtokorvauksen.
– Tucolle siirto Qatariin on varmasti hieno mahdollisuus jo pelkästään taloudellisesti. Hienoa, että hänen hyvät otteensa Veikkausliigassa palkitaan, HJK:n jalkapallojohtaja Juho Rantala sanoi tiedotteessa.
Pelvas oli viime kaudella HJK:n paras maalintekijä. Pelvasta huhuiltiin Kreikan pääsarjaan, mutta mies päätti tehdä jatkosopimuksen HJK:n kanssa.
– Hienoa jatkaa Klubin laadukkaassa organisaatiossa ja loistavassa valmennus- ja treeniympäristössä. Varsinkin kun itse omaa pitkän HJK-taustan. Toivottavasti pystyn omalla panoksella auttamaan seuraa menestymään ja kehittymään entisestään tulevilla kausilla, Pelvas kertoi.
HJK:lle Pelvaksen jatkosopimus oli selviö, mikäli Tuco lähtisi pois, kuten nyt tapahtui.
– Syksystä asti meille oli selvää, että haluamme Pelvaksen tai vaihtoehtoisesti Tucon. Pelvas on pitkän linjan klubilainen ja edustaa kaikkea sitä, mitä me HJK:ssa arvostamme, Rantala totesi.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa