HS: Aapo Halme allekirjoittaa Leeds-sopimuksen keskiviikkona, siirtosumma varsin muhkea
Kuva: Juha Tamminen
MTV Sport kertoi tiistaina ensimmäisenä siitä, että HJK:n 19-vuotias toppari Aapo Halme on siirtymässä englantilaiseen Leedsiin (SuomiFutiksen uutinen). Nyt Helsingin Sanomat paljastaa siirrosta lisää tietoa (HS:n juttu).
Helsingin Sanomien tietojen mukaan Halme läpäisi tiistaina Leedsissä lääkärintarkastuksen. Sopimus on määrä allekirjoittaa huomenna keskiviikkona.
Halmeen sopimus Leedsin kanssa on 4,5-vuotinen. Leedsin edustusjoukkue pelaa toisella sarjaportaalla Mestaruussarjassa, mutta suomalainen aloittaa pelinsä seuran kakkosjoukkueessa.
Leeds maksaa HJK:lle Halmeesta noin 560 000 euron siirtokorvauksen.
Hongan kasvatti Halme debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 2014. Vuonna 2015 hän siirtyi HJK-organisaatioon, mutta pelasi aluksi lähinnä reservijoukkue Klubi-04:ssä. Kahden edellisen kauden aikana vastuu HJK:n veikkausliigaryhmässä on merkittävästi lisääntynyt.
Leeds havitteli 196-senttistä Halmetta riveihinsä jo viime kesänä. Tuolloin HJK:n alakerta oli kuitenkin pahasti siipirikkoinen, eikä nuorukaisen siirto toteutunut.
Leeds United on tällä hetkellä Mestaruussarjassa kuudentena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa