Jani Honkavaara kertoi KuPS-sopimuksen syntymisestä: ”Minut lennätettiin Kuopioon”
Kuva: Juha Tamminen
Ensimmäisellä kaudellaan KuPS:n päävalmentajana kovaa jälkeä tehnyt Jani Honkavaara kertoi KuPS TV:n haastattelussa tarkemmin sopimuksen syntymisestä reilu vuosi sitten. Honkavaara siirtyi viime kaudeksi Kuopioon.
KuPS teki heti vaikutuksen Honkavaaraan. Ammattimaisuus paistoi kaikesta tekemisestä.
– En ollut siihen tottunut, että minut lennätettiin lentokoneella Kuopioon ensimmäiselle tutustumiskäynnille. Sitten minulle kierrätettiin kaikki mahdolliset harjoittelupaikat ja toimiston väki tuli heti esittäytymään minulle, Honkavaara kertoi.
Honkavaara johdatti KuPS:n hopealle heti ensimmäisellä kaudellaan. Päävalmentaja antoi kiitokset seuralle työrauhan antamisesta.
– Minun on ollut helppo tehdä omaa työtäni. Minun ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota mihinkään seuran organisaatiossa oleviin asioihin.
KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen näki Honkavaarassa potentiaalia ja halusi tuoda hänet Kuopioon, vaikka takana olikin vaikea kausi Helsingin IFK:n kanssa, joka päättyi lopulta potkuihin.
– Kaikista isoin syy miksi olen Kuoiossa on se, että Jarmo Heiskanen kovasti uskoi minuun ja sai minut puhuttua Arin (Lahti, KuPS:n puheenjohtaja) pakeille. Sitten Arin parin tunnin piinapenkin jälkeen myös hän uskoi siihen, että olen oikea mies (päävalmentajaksi), Honkavaara muisteli.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden