KTP:lle tärkeä jatkosopimus – ”Olen valmis Ykkösen haasteisiin”
Kuva: Juha Tamminen
OPS:n saaman negatiivisen lisenssipäätöksen jälkeen paikan Ykkösessä saanut KTP on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen kokeneen laitapuolustajan Manel Subirats Gasparinin kanssa. Parhaiten oikean laitapuolustajan tontilla viihtyvä espanjalainen kuului viime kaudella Kakkosessa joukkueen ehdottomiin runkopelaajiin. 23 ottelussa Manel teki yhden maalin ja alusti viisi.
– Fiilikset ovat todella hyvät. Viime kaudella meillä oli hyvä ilmapiiri joukkueen, fanien, seuraväen ja kaikkien kotkalaisten kanssa. Uutinen Ykkösen sarjapaikasta on hieno palkinto viime vuoden uurastuksestamme. Sain tarjouksen korkeammalta tasolta, mutta halusin pysyä mieluummin täällä, Manel kertoo sopimuksestaan KTP:n kotisivujen uutisessa.
Kotkaan Manel siirtyi viime kauden kynnyksellä FC Legirus Interistä, jota hän oli nostamassa Nelosesta Kakkoseen. Legirusissa hän kantoi kapteenin nauhaakin. Harppaus Ykköseen ei miestä pelota.
– Olen valmis sarjan haasteisiin ja olen ihmisenä sellainen, joka vaatii itseltään koko ajan enemmän ja enemmän. Kotkan kaupunki ja KTP ansaitsevat paikkansa Ykkösessä. Olen pelannut urallani Espanjassa korkeimmilla sarjatasoilla ja uskon, että Ykkönen on sopiva sarjataso parempine vastuksineen KTP:lle, huhtikuussa 32 vuotta täyttävä Manel sanoo.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin