VPS vahvisti puolustustaan nuorella jalkapallokiertolaisella
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura tiedottaa kotisivuillaan tehneensä pelaajasopimuksen nuoren puolustajan Akseli Kalermon kanssa. 20-vuotiaan keskuspuolustajan sopimus on mallia 1+1.
Kalermo on ehtinyt nähdä nuoreen ikäänsä mennessä jo paljon maailmaa ja monta eri seuraa. Hänen kasvattajaseuransa on Kannuksen Ura, ja juniorivuosina tutuiksi tulivat myös KPS, OLS sekä AC Oulu.
Jo peruskoulun jälkeen Kalermo muutti ulkomaille ja siirtyi Ruotsiin IF Brommapojkarnan akatemiaan. Parin kauden jälkeen matka jatkui Italiaan ja Atalantaan. Palattuaan Italiasta vuonna 2015 Kalermo muutti jälleen Pohjois-Suomeen. Ensin hän pelasi puolitoista kautta RoPS:issa ja sitten puolitoista AC Oulussa.
Nyt edessä on siis paluu Veikkausliigaan.
– Tosi hyvät fiilikset on tällä hetkellä. Marraskuun testijaksolla vakuutuin seurasta, ympäristöstä, olosuhteista, pelaajista ja valmennuksesta ja ajattelin, että haluan siirtyä tänne. Onneksi se toteutui, Kalermo kommentoi siirtoaan VPS:n tiedotteessa.
– Oli muutakin vireillä, mutta testijakson jälkeen VPS oli selvä ykkösvaihtoehto itselle. Uskon, että tämä on minun kannaltani hyvä askel ja on hienoa olla täällä.
Nuorisomaajoukkueissa Kalermo on käynyt läpi U15-U19 ikäluokat. 190-senttisen Kalermon tilastoissa on toistaiseksi kaikkiaan kuusi Veikkausliiga-ottelua.
TERVETULOA RAITAAN, AKSELI KALERMO!
VPS on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen AC Oulussa viime kaudella pelanneen topparin kanssa.
Lue lisää: vepsu.fi/uutiset/akseli…
Lisää sopimusuutisia viimeistään ensi viikolla, kenties jo viikonloppuna.
#seuraaraitaa

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”