Veikkausliigan nimekäs paluumuuttaja ei koe ottaneensa takapakkia urallaan – lähetti myös terveiset Lukas Hradeckylle
Kuva: Juha Tamminen
Toisen ottelunsa lauantaina HJK:n riveissä pelannut Riku Riski pääsi heti aistimaan suuren urheilujuhlan tuntua, kun HJK voitti Stadin derbyssä rakkaan vihollisensa HIFK:n maalein 1-0.
– Ihan hyvä maku jäi. Hankala peli ja saatiin voitto, mikä on tärkeintä.
– Mitä olen nähnyt niin aika kova meno on ollut näissä (Stadin derbyissä). Vaikka nyt pelattiin pienessä hallissa, niin mekkalaa oli kyllä puolin ja toisin. Kentällä oli myös tunnetta, Riski kertoi pelin jälkeen.
Riski siirtyi HJK:hon helmikuun alussa norjalaisen Varden-lehden mukaan 26 000 eurolla. Vaikka rahallisesti siirto ei ole kovin suuri, on Riski selkeä tähtihankinta Veikkausliigaan. Pitkän uran ulkomailla, pääosin Norjassa, pelannut Riski ei koe, että ura olisi ottanut takapakkia palatessaan Suomeen.
– Ymmärrän kyllä sen näkökulman, että jotkut ajattelevat tämän olevan takapakkia. Mutta nyt parissa, kolmessa viikossa olen nähnyt täällä, että ei tämä toiminta häpeä yhtään sitä mitä Norjassa oli. Ollaan ihan samalla tasolla tai jopa paremmalla tasolla jokapäiväisessä toiminnassa. Olosuhteista ja pienistä asioista lähtien asiat ovat paremmin kuin Norjassa. Ei tämä minulle tunnu askeleelta taaksepäin, Riski sanoi.
HJK voi olla parhaimmillaan myös näyteikkuna maajoukkueen suuntaan.
– Täällä pitää pelata hyvin, jos sinne (maajoukkueeseen) haluaa. En ole sitä hirveästi edes miettinyt. Minulle tärkeintä siirron kannalta oli se, että täällä oli omaan pelityyliin sopivampi rooli tarjolla.
Riski on omien sanojensa mukaan sopeutunut ihan hyvin HJK:hon. HJK lähtee seuraavaksi leireilemään ja Riski uskoo, että leirillä hän pääsee vielä paremmin joukkueeseen sisään. Pelitavallisesti Riski uskoo sopeutuvansa päivä päivältä paremmin HJK:n organisoituun tapaan hyökätä.
Lue Lehkosuon mietteet Riskin esityksestä ja IFK-voitosta tästä.
Huuhkajin ykkösmaalivahti Lukas Hradecky lähetti Instagramissa toiveen HJK-puolustaja Juha Piriselle, että pitäisi huolta Riskistä, kun hän on nyt uudessa kaupungissa, lue uutinen tästä.
– Pirinen ja muut ovat pitäneet hyvää huolta minusta, mies naurahti ja jatkoi:
– Alan enemmän ja enemmän tuntemaan paikkoja sekä tapoja, miten asiat täällä tehdään. ”Luken” kommentit voi välillä jättää vähän omaan arvoonsa. Hän heittelee hyvää kuittia sieltä ja ”Piri” on myös hassuttelija, jonka tunsin jo aiemmin. Hyvää tekee joukkuehengelle tuollainen. Nautin tällä hetkellä todella palon treenaamisesta ja pelaamisesta.
Kaiken kaikkiaan Riski osoitti jo IFK:ta vastaan olevansa yksi ensi kauden helmistä Veikkausliigassa. Vaikka pelaaminen ei vielä varmasti ollut valmista, eikä Riski täysin sinut HJK:n pelitavan kanssa, on TPS-lähtöinen hyökkääjä todella kova vahvistus HJK:lle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden