FC Kölniin täksi kaudeksi siirtynyt Claudio Pizarro teki kauden avausmaalinsa Stuttgartia vastaan sunnuntaina Bundesliigassa. Osuma oli Pizarrolle historiallinen.

Pizarro, 39, on tehnyt sunnuntaisen osuman myötä vuodesta 1999 lähtien vähintään yhden maalin Bundesliigassa joka vuosi. Putki alkoi Werder Bremenissä vuonna 1999, jolloin Pizarro debytoi Bundesliigassa.

Pieni poikkeus mahtuu mukaan, sillä kaudella 2007-08 Pizarro pelasi Chelseassa ja onnistui tekemään maalin myös Valioliigassa. Silti mies ehti tekemään osuman myös vuonna 2007 Bayern Münchenin paidassa ja vuonna 2008 Werder Bremenin paidassa.

Pizarro nimittäin siirtyi kesällä 2007 Chelseaan, mutta hänet lainattiin kesällä 2008 Bremeniin. Lisäksi mukaan mahtuu myös yksi bundesliigakausi, jolloin Pizarro ei onnistunut maalinteossa lainkaan. Kaudella 2014-15 Pizarro ei onnistunut tekemään yhtäkään maalia Bayernin paidassa. Tilastoihin merkattiin silti onnistuminen molempina vuosina eri kausilla.

Tällä kaudella Köln-hyökkääjä on saanut melko vähän peliaikaa. Köln hävisi ottelun Pizarron maalista huolimatta maalein 2-3. Viime kaudella hienosti pelannutta Kölniä odottaa näillä näkymin sarjasta putoaminen kauden päätteeksi. Köln on sarjajumbona ja piste-ero turvassa, 17. sijalla, olevaan Wolfsburgiin on kahdeksan pistettä.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.

BUNDESLIGA

@Bundesliga_DE
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
2016
2017
2018

Wahnsinn: @pizarrinha hat nun jeweils mindestens ein #Bundesliga-Tor in den letzten 20 Jahren erzielt! 💪🙌👏

#KOEVfB 1:2