IS: FC Interin uuden hankinnan kausi mahdollisesti vaarassa
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin kamerunilaispuolustaja Daniel Ntankeu Kamy on toistaiseksi sivussa joukkueen vahvuudesta, kertoo Ilta-Sanomat.
Kamy, 22, sai hiljattain Interin harjoituksissa pallon kasvoihin vaarattomassa näyttäneessä tilanteessa.
Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että Kamylla on nyt verta silmässä ja hän on toistaiseksi sivussa joukkueen toiminnasta.
On mahdollista, ettei vasenjalkaista topparia nähdä kentällä koko kauden aikana.
Kamy siirtyi tälle kaudelle turkulaisseuraan tammikuussa FK Decicistä Montenegron pääsarjasta. Toppari on pelannut Kamerunin paidassa nuorten maaotteluita.
Interin kanssa hän on ehtinyt pelaamaan kolme Suomen Cupin ottelua.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa