Herätys Palloliitto: Kymmenen ottelua ilman voittoa karmivalla maalierolla – eivätkö tulokset merkitse mitään?
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue valmistautuu ensi kesän EM-kotikisoihin, jotka pelataan Seinäjoella ja Vaasassa. Minihuuhkajien valmistautuminen kisoihin on mennyt tuloksellisesti päin mäntyä, mutta päävalmentaja Kimmo Lipposen asema tuntuu olevan kiveen hakattu.
Suomi on tehnyt viimeisessä kymmenessä ottelussa yhden (1) maalin.Suomi on tehnyt viimeisessä kymmenessä ottelussa yhden (1) maalin. Tällä viikolla joukkue, josta puuttui isoimmat tähdet, leireili Makedoniassa ja pelasi kaksi harjoitusottelua Makedonian alle 19-vuotiaita vastaan. Ensimmäisessä ottelussa kyyti oli kylmää, kun Makedonia voitti 5-0. Toisessa ottelussa Suomi paransi puolustuspelaamistaan ainakin tuloksen mukaan, sillä ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Maaliton tasapeli katkaisi samalla Minihuuhkajien yhdeksän ottelun pituiseksi venyneen tappioputken. Tuon tappioputken aikana Suomen maaliero oli 1-35. Harjoitusotteluihin sisältyi toki todella kovia maita, kuten Portugali, Hollanti, Italia sekä esimerkiksi Belgia. Näitä maita vastaan pelattujen neljän ottelun maaliero oli muuten 0-19. Karua luettavaa, vaikka miten päin kääntelisi.
Kuinka kauan tuloksia katsotaan läpi sormien?
Tulos ei valehtele.Junioripelaajien kanssa työskennellessä on muistettava se, ettei tulos ole absoluuttinen mittari. Tuloksen takana voi olla muitakin motiiveja ja yksi tärkeimmistä on tietysti pelaajien kehittäminen kohti A-maajoukkuetta. No, pelaajien kehittäminen tapahtuu suurimmalta osin seurajoukkueissa, mutta pelitavallisesti maajoukkueen mukana otetaan ensiaskeleita kohti vanhempia ikäluokkia ja lopulta myös A-maajoukkuetta. Tulos ei kuitenkaan valehtele. Vaikka kuinka kääntäisi tappiot positiivisiksi kokemuksiksi ja maalaisi tuloksen päälle sitaatin ”lukemat eivät kertoneet koko totuutta”, faktat paistavat tuloksista. Suomi on pahasti jäljessä Euroopan huippumaita, Pohjoismaita ja pienempiäkin maita, kuten ottelut Makedoniaa ja esimerkiksi Georgiaa vastaan osoittivat.
Suomen alle 19-vuotiaiden ikäluokkaa on pidetty varsin lupaavana ja nimivahvana ryhmänä.Suomen alle 19-vuotiaiden ikäluokkaa on pidetty varsin lupaavana ja nimivahvana ryhmänä. Joukkueen runko tulee pääasiassa ulkomailla isoissa organisaatioissa pelaavista lupauksista. Kysymys kuuluukin, onko Kimmo Lipponen oikea mies ohjaamaan tätä joukkuetta, jonka pitäisi ensi kesänä pelata EM-lopputurnauksessa huippumaita vastaan? Kuinka monta surkeaa tulosta Lipposella on varaa ottaa maajoukkueen päävalmentajana? Vertailu A-maajoukkueeseen ei ole täysin ongelmatonta, koska tulokset ohjaavat A-maajoukkueen arviointia enemmän kuin juniorimaajoukkueen. Silti mieleeni juolahtaa kysymys, johon luultavasti myös Palloliitossa olisi sisimmässään kieltävä vastaus: Olisiko Markku Kanerva yhä A-maajoukkueen päävalmentaja, mikäli kymmenestä edellisestä ottelusta olisi tullut yksi tasapeli ja yhdeksän tappiota maalierolla 1-35? SuomiFutis ei tavoittanut Palloliiton pelajakehityspäällikkö Hannu Tihistä kommentoimaan Lipposen asemaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti