IL: Juha Malinen selventää Jari Litmasen uutta roolia: ”Osaa lähestyä pelaajia fantastisesti”
Kuva: Juha Tamminen
Jari Litmasen rooli Palloliitossa muuttui, kun Kimmo Lipponen sai kenkää alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.
Lipposen paikan otti Juha Malinen, joka valmentaa U19-joukkuetta EM-kotikisojen loppuun saakka.
Pian Malisen nimityksen jälkeen valmennusryhmää täydennettiin. Maalivahtivalmentajiksi tulivat Antti Niemi ja Eemeli Reponen ja Palloliitossa neuvonantajana toimineesta Litmasesta tuli valmentaja.
Malinen selvensi Litmasen nykyistä, uutta roolia Iltalehdelle.
– En ole ollut paikan päällä katsomassa hänen rooliaan aikaisemmin. Ehkä minä nyt painotan enemmän sitä valmennustiimin jäsenyyttä.
– Mitä Litmanen tekee siellä, niin se pyritään muokkaamaan Sveitsin reissun aikana, koska hän ja Rapa (valmentaja Marko Rajamäki) hoitavat ensimmäisen pelin. Sitä ennen on jo tieto, mihin päin haluan viedä sitä. Se tulee keskustelujen kautta ihan samalla tavalla kuin normaali joukkueen rakentaminen.
– Minulla on tiettyjä tekijöitä. Haluan vähän aikaa katsella, mikä rooli on, ja sitten se täsmennetään. Mutta se, mitä Litin kanssa ollaan puhuttu, niin hän on valmennusryhmän jäsen kuten Antti Niemi, Eemeli Reponen ja Rapa.
Malisen mukaan Litmasen rooliin voi osaltaan kuulua katsomovalmentamista, osaltaan yksilövalmentamista, mutta siihen saattaa löytyä muutakin.
– Jari osaa fantastisesti lähestyä pelaajia. Olen muutamissa tapahtumissa ollut mukana. Hän ei tee suurta roolia itsestään. Hän pystyy antamaan henkilökohtaisia neuvoja, näyttämään asioita.
– Miten se sitten saadaan soveltumaan siihen, että meillä on avainasemassa se, että toimitaan joukkueena yhtäläisesti.
– Päärooli ei ole, että valmennetaan yksilöitä. Nyt me halutaan käyttää kaikki vuorokaudet siihen, että ollaan joukkue, mutta kyllä Jarille löytyy sieltä rooli kuitenkin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”