Lähde: Italian syyttäjä avannut tutkinnan Silvio Berlusconin AC Milan -kaupoista – seura rypee talousongelmissa
Kuva: Getty Images
Italian valtionsyyttäjä on avannut tutkinnan Silvio Berlusconin ja Yonghong Lin välillä käydystä kaupasta koskien AC Milania, kertoo Football Italia.
Kiinalainen Li otti Milanisssa ohjat viime vuoden huhtikuussa. Silloin Li hankki Milanin taustalla olevan pörssiyhtiön osakkeita Yhdysvaltalaisen Elliot Management -hedge-rahaston myöntämillä lainoilla.
Lähteen mukaan tutkinnan taustalla on Italian finanssivalvonta, joka oli havainnut epäilyttävää rahaliikennettä ostavan ja myyvän tahon välillä viime joulukuussa.
Tuore tutkinta ei ole Milanin ainoa huolenaihe. Seura kamppailee myös UEFA:n Financial Fair Play -säännöstön, sekä valtavan lainan kanssa.
Lähteen mukaan Milanin osakkeenomistajien tulee hyväksyä uusi, 30-35 miljoonan euron pääomalaina ennen kauden päättymistä.
Gazzetta Dello Sport arvioi, että UEFA ei pidä ajatuksesta, että lainojen myötä seuran omistaa käytännöllisesti hedge-rahasto.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa