MM-kisoissa pelanneen ex-valioliigapelaajan kaksoset siirtyvät Kakkosen seuraan
Oululainen JS Hercules tiedottaa kotisivuillaan tehneensä pelaajasopimukset Nazim ja Kalim Amokachin kanssa. Kaksospoikien isä on nigerialainen pelaajalegenda Daniel Amokachi, joka toimii JS Herculesin teknisenä johtajana.
Amokachit ovat pelanneet Herculesin junioreissa aiemminkin, mutta virallinen debyytti edustusjoukkueessa on yhä tekemättä. Se johtuu siitä, että hyökkääjinä pelaavat pojat siirtyivät elokuussa 2016 – 20-vuotiaina lupauksina – isänsä jalanjäljille Turkin suurseuraan Besiktasiin. Nyt Amokachin veljeksille langetetaan suuri vastuu Herculesin maalinteosta.
45-vuotias Daniel Amokachi lukeutuu Nigerian jalkapallon legendoihin. Hän pelasi urallaan 44 A-maaottelua ja esiintyi myös kahdesti MM-turnauksessa, vuosina 1994 ja 1998. Maajoukkuepaidassa Amokachin suurimpia saavutuksia ovat Afrikan-mestaruus sekä olympiakulta vuodelta 1996. Amokachi teki olympiafinaalissa maalinkin.
Seurajoukkueuraltaan Amokachi muistetaan lähinnä Evertonista ja Besiktasista. Hän teki nykymuotoisen Mestarien liigan historian ensimmäisen maalin ja sijoittui kolme kertaa kolmanneksi Afrikan vuoden jalkapalloilijan äänestyksessä (vuosina 1994-1996).
Amokachien lisäksi sopimuksen saivat jo viime kaudella Herculesissa pelanneet Karam Hadhoud, Samu Himanka sekä Darius Kangissoupke.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi

- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta