Nuori hyökkääjälupaus kiinnitettiin RoPS:n edustusmiehistöön – ”Sentteri, jollaisia ei Suomessa liikaa ole”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS on kiinnittänyt B-junioreissa loistaneen Sampo Alan kolmen vuoden sopimuksella. 16-vuotias hyökkääjälupaus on järjestyksessään seitsemäs 2000-luvulla edustusmiehistöön nostettu seuran oma kasvatti ja ensimmäinen vuonna 2002 syntynyt pelaaja.
Alan tavoitteet ovat kuitenkin vieläkin korkeammalla kansainvälisellä tasolla.
– Vielä on pitkä matka kuljettavana, mutta onhan tämä erittäin mukava palkinto kaikesta työstä ja yksi saavutettu välietappi. Tämä on nyt ihan konkreettinen osoitus siitä, että RoPS:ssa luotetaan minuun, Ala kommentoi sopimusta tyynesti RoPS:n verkkosivuilla.
Ala on pelannut talven aikana B-poikien SM-karsintoja kovilla tehoilla. Kuuteen otteluun on syntynyt neljä maalia.
RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela on vaikuttunut nuorukaisen kyvyistä.
– Hän pystyy pitämään palloa, pelaamaan selkä hyökkäyssuuntaan ja hakee myös juoksuja linjan taakse. Kaikkiaan Sampo on monipuolinen ja mielenkiintoinen nuori sentteri, jollaisia ei Suomessa liikaa ole, Koskela kehui.
Lähde: RoPS:n verkkosivut
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alfie Cicalen HJK-debyytti jäi katkeraksi – “Olen pettynyt”
- Puhuttavia tilanteita Interin ja Ilveksen huippukamppailussa – 18-vuotias lupaus ratkaisi ajassa 90+6
- AC Oulu hiljensi Helsingin jälleen – Rasmus Karjalainen: “Meillä on kentällä 11 johtajaa”
- HJK nurin! Onko tässä alkaneen Veikkausliiga-kauden piristysruiske?
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Suomeen palannut maalitykki osui taas Veikkausliigassa
- Paul Pogba palasi pelikentille – paljastus tulevaisuudesta
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Sarjanousijoiden kohtaaminen päättyi turkulaisjuhliin
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen elokuussa Australiaan – Palermo haastaa Juventuksen
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy