Nya Åland: Kapteeni ryöpytti IFK Mariehamn -hyökkääjää: ”Hän petti meidät, koko joukkueen”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn koki perjantaina toisen peräkkäisen tappionsa Suomen Cupissa, kun se hävisi vieraissa Ekenäs IF:lle 0-1.
Grönvittin kapteeni Kristian Kojola oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen omiensa esitykseen.
– Olimme aivan liian pelkurimaisia etenkin ensimmäisellä puoliajalla. Lähitilanteissa olimme kuin halvaantuneita ja hävisimme aivan liikaa 50/50-palloja, Kojola kritisoi Nya Ålandille.
– Saimme hiukan ryhtiä toisen jakson alussa, mutta EIF:n 1-0-maalin jälkeen emme enää nousseet. Eikä tietysti helpottanut, että jouduimme pelaamaan lopun kymmenellä pelaajalla.
Brasilialaisyökkääjä Júlio Fernandesin saama suora punainen kortti 82. peliminuutilla sai Kojolankin näkemään punaista. Fernandes iski kyynärpäällään pallontavoittelutilanteessa EIF:n maalintekijää Viktor Limnelliä.
– Täysin selvä ulosajo, noin ei vain tehdä.
– Hän petti meidät, koko joukkueen. Todellakin toivon ettei hän enää koskaan tee vastaavaa.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa