Palloliitto reagoi EM-kotikisojen alla – Kimmo Lipposelle kenkää U19-maajoukkueesta
Kuva: Juha Tamminen
Kimmo Lipponen on vapautettu kotimaassa kesällä järjestettävään EM-lopputurnaukseen 2018 valmistautuvan U19-maajoukkueen päävalmentajan tehtävistä.
– Kimmo on tehnyt pitkän ja erinomaisen työn jo vuosien ajan nuorten maajoukkueiden parissa. Valitettavasti kotikisoihin valmistautuvan ikäluokan negatiivista trendiä hän ei ole pystynyt kääntämään, mistä syystä päädyimme valmentajanvaihdokseen, toteaa pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen Palloliiton tiedotteessa.
U19-maajoukkueen edellisestä voitosta on ehtinyt vierähtää jo yhdeksän kuukautta. Edellinen voitto irtosi 10. kesäkuuta 2017, jolloin Suomi kaatoi Viron Baltic Cupissa Helsingissä 3-0.
Kesäkuun voiton jälkeen joukkue on pelannut nyt kymmenen ottelua, joista se on hävinnyt yhdeksän. Suomi on onnistunut tekemään viimeisessä kymmenessä pelissä yhteensa vain yhden maalin. Päästettyjä osumia on kertynyt jo 35 kappaletta.
U21-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen toimii seuraavat viisi kuukautta myös EM 2018 -kotikisoihin valmistautuvan U19-maajoukkueen päävalmentajana.
– Juhan osaaminen ja kokemus muutoksen tekemisessä tulevat olemaan tärkeässä roolissa tulevina kuukausina. Tulevien U21-maajoukkueiden runko tulee rakentumaan osasta nykyisen U19-maajoukkueen pelaajista, joten päätös oli looginen myös tältä osin jatkuvuuden takaamiseksi, kertoo Tihinen.
Muu U19-maajoukkueen valmennustiimi tullaan julkaisemaan ensi viikon aikana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan