Suomalaisvahti joutui heti vaihtopenkille uuden luotsin alaisuudessa – pelivuoron saaneelta kassarilta täydellinen peli
Kuva: Getty Images
Reading antoi managerilleen Jaap Stamille potkut ennen maajoukkuetaukoa. Uusi päävalmentaja Paul Clement aloitti uuden joukkueensa peräsimessä heti voitolla, kun QPR kaatui perjantaina Englannin Mestaruussarjassa.
Yksi voiton takuumiehistä oli maalivahti Vito Mannone, joka syrjäytti Stamin alaisuudessa neljä edellistä peliä pelanneen Huuhkaja-vahti Anssi Jaakkolan. Clement teki neljä muutosta Stamin kokoonpanoon ja yksi niistä oli se, että Jaakkola palasi vaihtopenkille.
Mannone torjui ottelun loppuhetkillä rangaistuspotkun, joka siivitti yhden miehen vajaalla pelanneen Readingin 1-0-voittoon. Ero putoamisviivaan kasvoi kuuteen pisteeseen voiton myötä. Voitto oli Readingille ensimmäinen kymmeneen peliin.
Jaakkolan kannalta Mannonen onnistuminen saattoi ikävä kyllä tarkoittaa sitä, että peliaikaa saattaa vähentyä selvästi kauden loppupuoliskolla. Clement tuskin tekee suuria muutoksia kokoonpanoon, mikäli voittoja alkaisi tulemaan. Jaakkola on pelannut tällä kaudella viisi ottelua Mestaruussarjassa.
Clement valmensi tällä kaudella Valioliigassa Swanseaa, mutta sai joulukuussa potkut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”