Barcelona-ikoni haluaisi lopettaa uransa MM-kisoihin – taustalla painavat huumesyytökset

Meksikolaislegenda Rafael Márquez haluaisi lopettaa pelaajauransa tulevan kesän Venäjän MM-kisoihin.
Márquez, 39, muistetaan Euroopassa parhaiten Barcelonasta, jota hän edusti vuosina 2003-2010 voittaen seuran kanssa muun muassa neljä Espanjan La Ligan mestaruutta sekä kahdesti Mestarien liigan.
Hän suuntasi Barcelonan jälkeen Pohjois-Amerikan Major League Soccerin New York Red Bullsiin, mutta hän kertoi ESPN:n haastattelussa, että siirto osoittautui pian pettymykseksi.
– Turhauduin New Yorkissa, koska olin tottunut koviin vaatimuksiin, korkeatasoisiin harjoituksiin ja intensiivisiin peleihin. Tulin sinne täysin erilaisista odotuksista. En tuntenut kuuluvani sinne, en pystynyt siihen.
Márquez viipyi kuitenkin MLS:ssa joulukuuhun 2012 saakka, kunnes hän liittyi kotimaansa Club Leóniin. Monet ajattelivat, että topparikonkari vetelee jo viimeisiään, mutta hän voitti kaksi peräkkäistä Meksikon mestaruutta Leónin riveissä.
– Kaikki sanoivat, että olin jo valmis eläkkeelle, kun saavuin Leóniin, mutta nautin suuresti ajastani siellä. Siellä nautin taas jalkapallon pelaamisesta.
Márquez pelasi Meksikon kanssa vuoden 2014 MM-kisoissa, minkä jälkeen hän suuntasi vielä kerran Eurooppaan, italialaiseen Hellas Veronaan. Yhden Italian kauden jälkeen hän palasi jälleen kotimaahansa, tällä kertaa kasvattajaseuraansa Atlasiin, jota hän edustaa yhä.
Barcelona-ikoni toimi päättyneissä MM-karsinnoissa ajoittain Meksikon kapteenina, ja häntä povattiin lähtijäksi kisakoneeseen. Viime elokuussa Márquez sai kuitenkin sanktioita hänen väitetyistä yhteyksistään huumeiden salakuljetusorganisaatioon.
Márquez jätti jalkapallon hetkeksi sivuun käsitellääkseen syytökset ja palasi kentälle lokakuussa. Maajoukkuekutsuja ei ole kuitenkaan kuulunut väitteiden jälkeen, vaikka Márquez on kiistänyt kaikki syytökset ja yhteytensä rikosjärjestöön.
Veteraanipuolustaja toivoo, että asia saadaan käsiteltyä ennen MM-kisoja, jotta hän pääsisi edustamaan kotimaataan viimeisen kerran.
– Siitä (maajoukkueessa pelaamisesta) on kysyttävä Meksikon jalkapalloliiton hallinnolliselta puolelta, sillä uskon, että urheilupuoli on jo vastannut siihen.
– Hallinnollinen puoli ei ole kommentoinut asiaa kuin yhden kerran. Uskon, että myös lakineuvojani ovat jo puhuneet siitä.
– Olen yhä innoissani. Minulla on yhä se suuri unelma päättää urani siten (MM-kisoihin).
Atlasin presidentti Gustavo Guzman ilmoitti maanantaina, että Márquezille on paikka auki seuran johtajana, kun puolustaja lopettaa uransa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Kesätoripodcast: Vuosisadan hintahuti & kulttipelaajien paluu
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- Bundesliigapelaajan törttöily tallentui kohuvideolle – seura rankaisi isolla kädellä
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Tottenham-kasvatti siirtyy Veikkausliigaan
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”