Fernando Torres jättää Atlético Madridin kesällä – ”Ei tule jäämään Eurooppaan”
Kuva: Getty Images
Atlético Madridin kasvatti ja hyökkääjä Fernando Torres aikoo jättää seuran kuluvan kauden jälkeen, kun hänen sopimuksensa päättyy.
Tällä kaudella vähälle peliajalle jäänyt Torres, 34, siirtyi Atléticon organisaatioon jo vuonna 1995 ja 19-vuotiaana hänet nimettiin madridilaisten edustusjoukkueen kapteeniksi.
Armoitettu maalinsylkijä vietti yhdeksän vuotta ulkomailla edustaen Liverpoolia, Chelseaa ja AC Milania, kunnes hän palasi vakituisella diilillä Atléticoon vuonna 2016.
Torres on pelannut madridilaisjoukkueessa yhteensä 330 virallista ottelua tehden niissä 113 maalia.
– Tämä tulee olemaan viimeinen kauteni täällä. Kuten näette, en pelaa kovin paljon, sanoi Torres BBC:n mukaan.
– Minusta tuntui, että minun oli kerrottava tästä kannattajille. Tämä ei ollut helppo päätös. Tänään ei ole moitteiden aika.
– On hyvin vaikeaa jättää hyvästit toistaa kertaa. Tavoitteenani oli päättää urani täällä. Haluan jatkaa pelaamista vielä 2-3 tai jopa viisi vuotta.
Atlético ilmoitti, että se aikoo kunnioittaa Torresia kauden viimeisessä kotipelissään, toukokuun 20. päivä Eibaria vastaan.
– Fernando on seuramme legenda. Atlético Madridin ovet tulevat aina olemaan auki hänelle, kommentoi seurapresidentti Enrique Cerezo.
Torres ei vielä paljastanut, missä hän aikoo jatkaa uraansa, mutta häntä edustavan agentuurin edustaja Antonio Sánz kertoi, että konkarihyökkääjä siirtynee pois Euroopasta.
– Hän ei tule jäämään Eurooppaan. Tulevaa joukkuetta ei ole vielä tiedossa, mutta kiinnostusta on ollut. Yksi vaihtoehto on Yhdysvallat ja toinen on Kiina, sanoi Sánz Marcan haastattelussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa