Inter-vahti Moisander hehkuttaa kokenutta pelitoveriaan: ”Aina ei tarvitse katsoa nuoriin”
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin joukkueessa on alkavalla kaudella monia nuoria pelaajia, jotka saattavat tulevaisuudessa kuulua Veikkausliigan tai A-maajoukkueen tähtikaartiin.
Turkulaisjoukkueen maalivahti Henrik Moisanderilta kysyttiin, ketä Interin pelaajista kannattaa seurata tänä vuonna. Pieneksi yllätykseksi Moisander, 32, ei nostanutkaan esille Interin nuoria taitureita, vaan liigakenttien konkarin ja seuran ikonin, 34-vuotiaan Ari Nymanin, joka on vakiinnuttanut paikkansa turkulaisten uudistetussa takalinjassa.
– Nyt kun pelaamme kolmen puolustajan linjalla, niin kannattaa seurata Ari Nymania. Hän on ollut huikea koko kevään ajan ja löytänyt paikkansa meidän systeemissä. Sitä on ilo katsoa näin maalivahtina, Moisander kehuu Veikkausliigan sivuilla.
– Aina ei tarvitse katsoa nuoriin, myös me vanhemmat voimme löytää uusia juttuja vuosien edetessä.
Kaksi kertaa Veikkausliigan parhaaksi maalivahdiksi valittu Moisander haluaa myös itse palata vaikean viime kauden jälkeen takaisin parrasvaloihin.
– Henkilökohtaisesti lähtökohdat ovat paremmat tähän kauteen. Loukkaantumiset on selätetty ja olen päässyt koko talvikauden harjoittelemaan sataprosenttisesti. Se tuntuu ja toivottavasti myös näkyy otteissani.
Moisanderin otteet Suomen Cupissa ovat ainakin lupailleet hyvää. Hän on pelannut cupissa tällä kaudella neljä ottelua pitäen niissä maalinsa puhtaana kolmesti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä