Kemiläiseltä futislegendalta kovaa tekstiä: ”Nuoret pelaajat haluavat nykyään kaiken ilmaiseksi
Kuva: Juha Tamminen
Kemi on lähellä sydäntä Keijo Huuskolle. Muutama vuosi sitten oman peliuran lopettanut Huusko, 37, on nähnyt kemiläisen jalkapallon kehittymisen pitkän tien ja omaa yhä erinomaisen näköalan lajiin.
– Mitään erityistä urheilijaelämää ei enää eletä, mutta valmennushommissa menee yhä kaikki vapaa-aika. Oma poika pelaa 2008 ja 2009 syntyneissä junioreissa, jossa olen ollut valmentajana alusta asti. Sen lisäksi vielä PS Kemin B-junioreiden valmentaminen vie viikossa aikaa, Huusko kuvailee tämänhetkistä arkeaan jalkapallon parissa SuomiFutis-sivustolle.
Hyökkääjänä ja keskikentällä pelivuodet viettänyt Huusko kertoo seuraavansa Veikkausliigaa ”hanakasti” ja sanoo olevansa aktiivinen Ruutu-palvelun käyttäjä. Muun elämän ohelta kun vähemmän pääsee paikan päälle matseista nauttimaan. Kemin alkukausi saa Huuskolta alakuloisen huokauksen.
– Alku oli hyvä, mutta sitten tuli suoranainen mahalasku. Valmentajalla ei varmasti ole helppo tehtävä, kun joukkue on kasattu niin myöhään ja se on vaihtunut käytännössä kokonaan joka vuosi. Toivottavasti valmennus löytää toimivat muodot ja kokoonpanot mahdollisimman nopeasti.
Parhaita muistoja peliuralta ja Kemistä kysyttäessä Huusko alleviivaa vaatimustason sekä jakaa liudan mielenkiintoisia näkemyksiä aiheeseen liittyen.
– Kun pelasin KPT-85:ssa 90-luvun lopussa joukkueessa oli vaativia ja vanhempia jätkiä. Vaatimustaso oli todella kova, eikä ketään päästetty helpolla. Nykyään tuntuu, että nuoret pelaajat haluavat kaiken ilmaiseksi ja jotkut jopa säikähtävät neuvomista, Huusko kertoo havainnoistaan juniorivalmentajana.
Kahdeksan A-maaottelua ja niissä kaksi maalia tehnyt Huusko vertaa tilannetta muihin pohjoismaihin. 35-vuotiaat pelaajat pelaavat täysiä minuutteja runkopelaajina ja heille on resursseja räätälöidä tarkat treeniohjelmat iän ja palautumisen mukaan.
– Kokeneempia pelaajia tuntui löytyvän Suomessa ennen sopivasti joka joukkueesta. Iän karttuessa jalkapallolla itsensä elättäminen Suomessa on kuitenkin jatkuvasti vaikeampaa. Se ajaa perheelliset ja hieman kokeneemmat etsimään muita töitä. Itsensä kunnossa pitäminen vaatii isoja uhrauksia, varsinkin jos joutuu tekemään muita töitä pelaamisen ohessa. Näin on esimerkiksi Mikko Vilmusella.
Veikkausliigakierroksella kohtaavat sunnuntaina kaksi heikosti kautensa avannutta joukkuetta, sillä vierasjoukkue ja sarjajumbo IFK Mariehamn on kerännyt neljästä ensimmäisestä ottelusta yhden pisteen maalierolla 3-9. Sijalla kymmenen olevalta kotijoukkueelta Huusko ei tässä kohdassa vaadi erityisen näyttävää peliä.
– Tietenkin haluaisin kotijoukkueelta nähdä iloista ja hyökkäävää futista sekä paljon maaleja, mutta ennen kaikkea pisteitä. Tyylillä ei väliä, Huusko päättää.
PS Kemin ja IFK Mariehamnin välinen kohtaaminen Veikkausliigassa sunnuntaina kello 18:00 Rovaniemen keskuskentällä ja suorana Ruutu-palvelussa.
Päivitetty 29.4.2018 klo 9:38: PS Kemi-IFK Mariehamn ottelun pelipaikka korjattu.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä