Manchester Cityn kohtalon hetket lähestyvät – mätkäistäänkö valioliigamestarille siirtokielto?
Kuva: Getty Images
Manchester City valloitti tällä kaudella valioliigamestaruuden suvereeniin näytöstyyliin. Monet väittävät perustellusti menestyksen pohjautuneen lähes ennennäkemättömään rahankulutukseen siirtomarkkinoilla, mutta hyvin Pep Guardiola miljoonamiehistöään myös ohjasi.
Manchester Cityn kassassa ei pohja kovin äkkiä paista, mutta nyt seuran tulevia siirtosuunnitelmia saattaa tulla sotkemaan siirtokielto. Se, langetetaanko seuralle tällainen, selviää oletettavasti tämän tai viimeistään ensi viikon aikana.
Siirtokieltosaagassa on kyse nuoren Benjamin Garren siirrosta. Laituri siirtyi Cityyn viime kesänä argentiinalaisesta Vélez Sarsfieldistä, hieman ennen 17-vuotispäiviään. Argentiinalaisseuran mukaan City toimi epäeettisesti lähestyessään Garrea jo tämän ollessa 15-vuotias. Lisäksi FIFA kieltää systemaattisesti alaikäisten pelaajien siirrot muiden kuin EU-maissa sijaitsevien seurojen välillä.
FIFA hyväksyi viime kesänä siirron, koska Garrella on myös Italian kansalaisuus. Vélez kuitenkin muistutti FIFA:a sen omista siirtosäännöistä ja vei tapauksen urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen (CAS). Nyt Manchesterissa jännitetään CAS:n ratkaisua asiassa.
Mikäli CAS ottaa asiassa Vélezin näkökannan, kohdistuu Cityyn luultavasti kaksi siirtoikkunaa kattava siirtokielto. Sellaisesta on tullut vastaavissa tapauksissa jokseenkin normisanktio.
Alun perin ratkaisua asiaan odotettiin jo viime syksynä, mutta tapauksen monimutkainen luonne on johtanut viivästykseen.
Jos Cityn todetaan syyllistyneen rikkomukseen, on sillä oikeus valittaa päätöksestä. Tällöin tuomion täytäntöönpano luultavasti lykkääntyisi ja City saisi tehdä hankintoja vielä tulevana kesänä.
Samankaltainen rangaistus on kohdistunut aiemmin muun muassa Barcelonaan, Real Madridiin ja Atlético Madridiin.
Lähde: The Telegraph
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät