Suomifutislegenda uudessa roolissa keskiviikkona – povaa hienoa ottelua
Kuva: Juha Tamminen
Upean uransa viime kauteen lopettanut Veli Lampi debytoi uudessa roolissa keskiviikkona. Lampi on asiantuntijana ISTV:n ja Ruutu+:n suorana näyttämässä huippuottelussa SJK-HJK.
– Kiva päästä mukaan Veikkausliigaan tällä tavoin. Asiantuntijatehtävä on ilman muuta haastava, mutta uskon, että pelivuosista on aika paljon hyötyä siihen, Lampi toteaa SuomiFutis-sivustolle .
– Paljon mielenkiintoisemmalla ottelulla ei voisi aloittaa. SJK-HJK on muodostumassa yhdeksi suomalaisen futiksen klassikoista.
Seinäjoella pelaajakasvatuksensa saanut, mutta HJK:n paidassa suurimmat kotimaan meriittinsä hankkinut ex-maajoukkuemies muistuttaa realiteeteista.
– HJK on lähtökohtaisesti suosikki jokaisessa veikkausliigaottelussa. Kaikki muu kuin voitto on heille pettymys. Kauden alku on aina jonkinlaista hakemista – HJK on silti avannut kahdella voitolla, Lampi miettii.
– Opin Mika Lehkosuolta pelaajaurallani opetuksen, että alkukaudesta pitää raapia pisteitä, myöhemmin peli kehittyy enemmän. Tuskin ”Bana” on tätä omaa viisauttaan unohtanut.
Veli Lampi lopetti uransa VPS:n kapteenina. Ensin hän veti vähän henkeä, mutta on nyt mukana työelämässä jalkapallovalmennuksen apuvälineitä suunnittelevassa ja myyvässä Taktiko Solutions Oy:ssa.
– Vedin vähän henkeä ja sitten työt alkoivat kiinnostaa. Ja jalkapallon seuraaminen myös. Odotan todella innolla huomista peliä. Nyt on vasta kolmas kierros ja näin iso ottelu edessä, Lampi sanoo.
– Otteluruuhka on vasta alkamassa, joten tähän peliin molemmat pääsevät aika tuoreina ja ilman suurempia loukkaantumisia.
Lampi muistuttaa, että joukkueiden lähtökohdat peliin ovat hieman erilaiset.
– HJK:lla on sama valmennus kuin viime vuonna. Pelaajisto on muuttunut jonkin verran. SJK taas lähtee kauteen uudessa valmennuksessa. Toki myös pelaajisto on muuttunut siellä.
– HJK:n riveistä seuraan erityisellä mielenkiinnolla Riku Riskiä, jonka tunnen maajoukkueesta hyvin. Myös uusi brassikärki Klauss vaikuttaa hyvin kiinnostavalta pelaajatyypiltä. SJK:n Reuben Ayarna vaikuttaa loistavalta täsmähankinnalta, Lampi kehuu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen