Maalivahtilegenda toivoo Saksan odottavan Neueria: ”Pitäisi odottaa niin kauan kuin voi”
Kuva: Getty Images
Saksan maajoukkueen entinen maalivahti Jens Lehmann toivoo, että Die Mannschaftin nykyiselle ykköstorjujalle Manuel Neuerille annetaan loppuun asti mahdollisuus toipua MM-kisoihin.
Viime vuodet yksinoikeudella Saksan ja Bayern Münchenin maalilla pelannut Neuer, 32, on ollut sivussa tositoimista syyskuusta lähtien jalkapöydän murtuman vuoksi.
Bayernin päävalmentaja Jupp Heynckes vahvisti hiljattain, että Neuer ei tule pelaamaan myöskään Saksan cupin finaalissa ensi viikon lauantaina.
Kesän MM-kisoihin on enää hieman yli kuukausi aikaa.
Lehmann haluaisi ehdottomasti Neuerin Saksan joukkueeseen, mutta myöntää, että Bayern-vahdin on ensin todistettava kuntonsa.
– Häntä pitäisi odottaa niin kauan kuin voi, sanoi Lehmann Bildille.
– Jos hän pystyy pelaamaan cupin finaalissa Frankfurtia vastaan ja kahdessa harjoitusmaaottelussa, niin sen pitäisi riittää.
– Mutta hänen on pelattava Itävaltaa ja Saudi Arabiaa vastaan (harjoitusmaaottelut). Muutoin hän ei voi mielestäni pelata MM-kisoissa.
Lehmann ei pidä ajatuksesta, että Neuer matkaisi MM-kisoihin, mutta aloittaisi pelaamisen vasta lohkovaiheen jälkeen.
– Jos hän aloittaa vasta pudotuspeleissä, hän tulee olemaan puolikuntoinen, ja se ei riitä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”

- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon