”Meitä rangaistaan kovalla kädellä” – TPS hallitsi, mutta lopussa soi Dirlanda
Kuva: Juha Tamminen
Sarjanousija TPS tavoitteli maanantaina Veritas Stadionilla sarjapisteitä, kun se sai vieraakseen toisen Palloseuran Vaasasta. TPS hallitsi ottelua, mutta pisteet matkasivat Vaasaan Juha Hakolan toisen puoliajan vastahyökkäyksestä tekemällä maalilla.
Pelin jälkeen VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen myönsi TPS:n olleen niskan päällä, mutta kuten tiedetään, ilman maaleja on vaikeaa voittaa.
– Me olemme iloisia voitosta, mutta Tepsi oli parempi tänään monessakin asiassa. TPS piti palloa, hallitsi toista puoliaikaa ja oli selkästi etulyöntiasemassa. Mekin pystymme pitämään palloa, mutta olemaan tarvittaessa myös matalassa blokissa ja puolustaa. Aika vähän selkeitä paikkoja tullut meitä vastaan kuitenkin kaikissa peleissä ja se näkyi tänäänkin, Vuorinen kuvaili omiensa onnistumista TPS:n kotisivujen raportissa.
– Maalin puolustaminen on suhteellisen hyvällä mallilla tällä hetkellä, mutta peli olisi voinut päättyä toisinkin.
Vepsu juhli vierasvoittoaan pukukopissa raivokkaan iloisella Dirlanda-laululla, johon oli tehty uudet Vepsu-henkiset sanat.
Se on... VOITTO!!
Kauniin sävelmän kapellimestarina luonnollisesti huoltaja Teemu Luoma!
#seuraaraitaa #dirlandaa
Kauniin sävelmän kapellimestarina luonnollisesti huoltaja Teemu Luoma!
#seuraaraitaa #dirlandaa
Se on... VOITTO!!
Kauniin sävelmän kapellimestarina luonnollisesti huoltaja Teemu Luoma!
#seuraaraitaa #dirlandaa
Kauniin sävelmän kapellimestarina luonnollisesti huoltaja Teemu Luoma!
#seuraaraitaa #dirlandaa
#dirlandaa se kaunein sävelmä #vepsu maalilaulu johon sain sanoittaa uudet sanat että sopii nyt myös meidän voittolauluksi.
Ens maanantaina taas vedetään uudestaan!
#seuraaraitaa #vepsubeibi #veikkausliiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- LIVESEURANTA: Espanja laittoi Itävallan maaliverkot heilumaan!
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta