Nigerian MM-joukkueelle kurjia uutisia – avainpelaaja loukkaantui, suurlupaus valitsi Saksan
Kuva: Getty Images
Kuudensiin MM-kisoihinsa valmistautuva Nigeria sai viikonloppuna ikäviä uutisia. Superkotkien avainpelaajiin lukeutuva Moses Simon loukkasi reittään maajoukkueen harjoituksissa torstaina, ja joutuu jäämään Venäjän turnauksesta sivuun. Magneettikuvauksissa paljastui, että reisivamman parantuminen vaatii noin kuukauden toipumisajan, eikä MM-kisoista näin tule mitään.
– Kyllä, Moses loukkaantui. Lääkintäryhmämme kertoi minulle, että hän on sivussa ainakin 3-4 viikkoa, Nigerian saksalainen päävalmentaja Gernot Rohr kommentoi BBC:lle.
– Se on valitettavaa, koska hän oli meille karsinnoissa tärkeä pelaaja.
22-vuotias belgialaisessa Gentissä pelaava laituri teki MM-karsinnoissa Nigerialle kaksi maalia, ja jakoi Nigerian sisäisen maalipörssin kärkipaikan. Simon sai karsinnoissa nigerialaisista viidenneksi eniten peliaikaa. 17 A-maaottelua pelanneen Simonin uskottiin oplevan varma valinta Nigerian lopulliseen MM-ryhmään.
Vuodesta 2016 Nigeriaa luotsannut Gernot Rohr koki ensimmäisen takaiskunsa jo toukokuun alkupuolella. Rohr olisi halunnut kutsua MM-ryhmäänsä Hertha Berlinin 20-vuotiaan topparilupauksen Jordan Torunarighan, mutta pelaaja valitsi mieluummin synnyinmaansa Saksan.
Hänen isänsä Ojokojo Torunarigha pelasi aikoinaan Nigerian maajoukkueessa, mutta poika mielii Saksan A-maajoukkueeseen. Jordan Torunarigha on jo pelannut kaikissa Saksan juniorimaajoukkueikäluokissa.
– Olisimme ottaneet hänet mieluusti mukaan MM-kisoihin, jos hän olisi halunnut. Minulla olisi ollut käyttöä sellaiselle pelaajalle, Rohr totesi Transfermarktille.
Niin ikään Saksassa syntynyt ja varttunut 29-vuotias Leon Balogun valitsi sen sijaan Nigerian, ja esiintynee myös MM-kisoissa. Balogun siirtyy ensi kaudeksi Bundesliigan Mainzista Valioliigan Brightoniin.
Nigeria kohtaa MM-kisojen alkulohkossaan Argentiinan, Kroatian ja Islannin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”