Platini paljastaa: Ranska peukaloi MM-kultavuoden otteluohjelmaa
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapalloliiton Uefan entinen puheenjohtaja Michel Platini kertoi France Bleun haastattelussa, että vuoden 1998 MM-kisojen otteluohjelmaa peukaloitiin.
Platini kuului Ranskassa järjestetyn turnauksen järjestystoimikunnan johtoon, jonka tavoitteena oli avittaa kotijoukkue Ranskan ja hallitsevan maailmanmestarin Brasilian kohtaamista finaalissa.
Järjestystoimikunta rukkasi otteluohjelmaa siten, että jos Ranska ja Brasilia voittaisivat alkulohkonsa, ne eivät voisi kohdata toisiaan ennen finaalia.
Ranska voitti lopulta loppuottelussa juurikin Brasilian lukemin 3-0.
– Mukana oli hieman temppuilua, kun teimme otteluohjelmaa. Jos me (Ranska) voittaisimme oman lohkomme (C-lohkon) ja Brasilia voittaisi omansa (A-lohkon), niin emme voisi kohdata ennen finaalia, sanoi Platini FourFourTwon mukaan.
– Emme halunneet käyttää kuutta tylsää vuotta MM-turnaukseen järjestämiseen ilman, että olisimme metkuilleet hieman. Luuletteko, että muut (maat) eivät ole tehneet samoin?
– Ranska vastaan Brasilia loppuottelussa, se oli kaikkien unelma.
Platini kärsii tällä hetkellä neljän vuoden toimintakieltoa jalkapallosta taloudellisten epäselvyyksien takia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos