SS: KuPS:n kokoonpanoon odotettavissa muutoksia – sairastuvalla liikehdintää
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseuran kokoonpano saattaa kokea maanantaina pelattavassa ottelussa FC Interiä vastaan sekä mieluisia että negatiivisia muutoksia, kertoo Savon Sanomat.
KuPS:ssa lainalla pelaava Egyptin maajoukkuetähti Abdalla El Said saattaa joutua jättämään maanantain pelin väliin. El Saidin, 32, jalka kramppasi torstaina ottelussa Seinäjoen Jalkapallokerhoa vastaan ja hänet jouduttiin ottamaan vaihtoon.
Jalassa ei epäillä olevan suurta vammaa, mutta se kuvataan varotoimenpiteenä.
Nigerialainen keskikenttäpelaaja Reuben Gabriel taas on lähellä paluuta KuPS:n kokoonpanoon. Gabriel, 27, pelasi talvella Suomen Cupissa yhden pelin, mutta ei ole vielä päässyt avaamaan kautta Veikkausliigassa.
Talvella seuraan hankittu kamerunilaispuolustaja Tabi Manga pääsee ensi viikolla aloittamaan juoksuharjoittelun.
Jiri Nissistä odottaa ensi viikolla jalkaleikkaus, mutta hänen oletetaan palaavan pelikuntoon vielä tämän kauden aikana.
Helmikuussa hankitun kolumbialaislaituri Stiwar Garcian koeaika päättyy kuun lopussa, eikä hänen odoteta saavan jatkosopimusta Kuopioon. Garcia, 27, on päässyt kentälle vain yhdessä ottelussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille

- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan