Video: Suomalaispuolustajalle sattui karmiva virhe MLS:ssä – ”Muuten yksi parhaista viime aikoina”
Kuva: Juha Tamminen
Montreal Impactin puolustuslinjassa vahvaa kautta pelaava Jukka Raitala oli viime viikonloppuna todellinen epäonnensoturi, kun Philadelphia Union kävi hakemassa vieraspisteet maalein 2-0.
Union nappasi johdon ennen taukovihellystä Cory Burken osumalla. Impact yritti päästä peliin mukaan toisella puoliajalla tasoittamalla ottelun, mutta viimeisillä minuuteilla Raitalalle sattui paha virhe.
Raitala, 29, sai pallon omassa boksissa eikä tilanteessa näyttänyt olevan mitään hätää. Pallo kuitenkin pomppasi ilkeästi Raitalan jalan yli, jonka jälkeen David Accam pääsi palloon. Accam syötti vapaana olleelle Haris Međunjaninille, joka viimeisteli rauhallisesti pallon maaliin.
Mounroyalsoccer.com-sivustolla Raitalan virhe arvioitiin viikon pahimmaksi mokaksi. Samassa kuitenkin Raitalan viimeaikaisia esityksiä kehuttiin. Raitala on pelannut Impactin jokaisessa ottelussa tällä kaudella ja viimeisessä kymmenessä pelissä tilille on kertynyt täydet minuutit. Tällä kaudella Raitala on omaksunut topparin roolin.
– Jukka Raitalan uskomaton munaus antoi Unionille heidän toisen maalinsa. Se oli valitettavaa, koska suomalainen on ollut muuten yksi parhaista viime aikoina, mutta tuollaisia virheitä ei saa tulla, sivustolla kirjoitetaan.
Impactin kausi on ollut vaikea. Joukkue on itäisen konferenssin yhdeksäntenä ja kasassa on 11 ottelusta vain kolme voittoa.
Katso Raitalan virhe yllä olevalta videolta (ajassa 3.53, videon pitäisi alkaa suoraan siitä kohdasta).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa