Argentiinan jalkapalloliiton puheenjohtaja perusteli Israel-ottelun peruuntumista – ”Minulla ei ole mitään heitä vastaan”
Kuva: Getty Images
Argentiinan jalkapalloliiton puheenjohtaja Claudio Tapia pyytää Israelilta anteeksi joukkueiden välisen maaottelun peruuntumista.
Joukkueiden oli tarkoitus kohdata toisensa lauantaina Jerusalemissa.
Israelin jalkapalloliitto kiisti tänään saaneensa peruutuksesta virallista vahvistusta Argentiinalta. Maa aikoi tehdä FIFA:lle valituksen vastustajansa toiminnasta (lue lisää tästä).
Argentiina päätti peruuttaa ottelun Palestiinan jalkapalloliiton puheenjohtaja Jibril Rajoubin kehotettua arabi- ja muslimikannattajia polttamaan Lionel Messin valokuvia ja pelipaitoja.
Tapia puolustaa päätöksen olleen oikea, sillä ilmapiiri oli liian uhkaava.
– Päätimme eilen olla matkustamatta pelaamaan maaottelua Israelia vastaan. Pyydämme anteeksi kaikilta Israelissa asuvilta argentiinalaisilta ja israelilaisilta, jotka ostivat liput nähdäkseen Argentiinan maajoukkueen, Tapio kommentoi lehdistölle.
– Meidän on kohdattava todellisuus, joka on ollut jo 70 vuotta ilmassa. Viimeisen 72 tunnin aikana kokemamme, tieto, toimet ja uhkailut ovat johtaneet ratkaisuumme olla matkustamatta sinne. Minun vastuuni puheenjohtajana on huolehtia jäsentemme terveyden ja turvallisuuden puolesta.
– Pyydän anteeksi Israelin yhteisöltä. Minulla ei ole mitään heitä vastaan.
Argentiina aloittaa MM-turnauksensa lauantaina 16. päivä kesäkuuta Islantia vastaan.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä