Argentiinan keskikenttäpelaaja kommentoi Lionel Messiä – tuska kasvamassa
Kuva: Getty Images
Argentiinan joukkue valmistautuu alkulohkon viimeiseen otteluunsa. Taustalla velloo eikä joukkuetta ainakaan auta se, ettei edes voitto Nigeriasta välttämättä riitä Argentiinalle jatkopaikkaan.
Argentiinan keskikenttäpelaaja Javier Mascherano astui median eteen ja vastaili kysymyksiin joukkueen tähtipelaaja Lionel Messistä. Argentina on saalistanut kahdesta alkulohkon ottelusta vain yhden pisteen.
– Leo on ok. Mutta joukkueena, kun asiat eivät mene niin kuin haluaisimme niiden menevän, kaikilla meillä on omat turhautumisemme.
– Hän on ihminen ja hänellä on omat turhautumisensa, mutta hän haluaa epätoivoisesti kääntää tilanteen päälaelleen, Mascherano sanoi Goalin mukaan.
Messi on saanut paljon kritiikkiä otteistaan. Argentiinasta leviää tällä hetkellä huhu, jonka mukaan päävalmentaja Jorge Sampaolilla ei olisi enää pelaajien kunnioitusta. Huhun mukaan Argentiinan pelaajat aikovat päättää, ketkä pelaava lohkon viimeisessä ottelussa Nigeriaa vastaan. Lue lisää aiheesta tästä.
– Hän (Messi) haluaa näyttää maailmalle erilaisen kuvan verrattuna siihen, mitä olemme näyttäneet kahdessa ensimmäisessä ottelussa, Mascherano kertoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton