© Kuva: Juha Tamminen

HIFK:ssa hurja kamppailu ykkösmaalivahdin tontista: ”Ei sitä kukaan treenaa kuutta kuukautta Tali-hallissa, jotta istuu koko kesän penkillä”

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Maalivahti Daniel Kollar siirtyi Helsingin IFK:n riveihin kahden vuoden sopimuksella ennen tätä kautta. Stadilaiset porskuttavat Ykkösen piikkipaikalla kahdeksan kierroksen jälkeen. 24-vuotias kassari on joutunut kuluttamaan kuitenkin vaihtopenkkiä, kun isomman torjuntavastuun on sarjapeleissä kantanut Tomi ”Psyko” Maanoja.

– Psyko on pelannut niin hyvin, että häntä ei ole ollut tarvetta vaihtaa.

– Kyllä minä tiedän sen, että tulen vielä pelaamaan. Ei tässä mitään koko kautta penkillä istuta, Kollar vakuuttaa SuomiFutis-sivustolle.

Vielä pre-seasonilla Kollar sai enemmän peliaikaa, mutta sitten miehen kantapää tulehtui ja polvi vääntyi hieman. Nyt vammat ovat kuitenkin takanapäin ja elastisen maalivahdin pitää olla vain kärsivällinen.

– Kun sauma tulee, minun pitää käyttää se. Valmennus ja muut pelaajat luottavat kyllä minuun. Minulla oli vahva talvi ja Suomen cup.

Kollar ei osaa ottaa rennosti vaihtopenkillä, ainakaan vielä. Kymmenen vuoden päästä tilanne voisi kuvitteellisesti olla toinen.

– On se pienimuotoista kärsimysnäytelmää, mutta totta kai sitä toivoo vain parasta. Ei sitä kukaan treenaa kuutta kuukautta Tali-hallissa, jotta istuu koko kesän penkillä.

– Jos miettii kokonaisuutta, niin ymmärrän sen kakkosmaalivahdin rooliin tyytymisen, kun ura on ehtoopuolella. Perhe viihtyy vaikka kaupungissa ja tienaat vanhoilla pelivuosillasi sen 40 000 puntaa viikossa ”tekemättä mitään”. Se on aika hyvä työ kuitenkin.

Kollarin mukaan maalivahdin kehitys ei automaattisesti pysähdy, vaikka peliaikaa ei tulisi.

– Pelien jälkeen ei tarvitse levätä. Sitä omaa treenimääräänsä voi kasvattaa paljon. Fysiikkaa pystyy hiomaan kesken kauden paremmaksi tai pallotreenien määrää ja pituutta pystyy lisäämään. Se on aika simppeliä hommaa. Kyllä me jäimme torstaina potkimaan pelin jälkeen 20 minuutiksi, kun Telia oli tyhjillään, ja se pallokassi lojui yksinään siinä auringonpaisteessa, Kollar kertoo.

FC Hongan kasvatti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt pelaamaan monessa seurassa.
Pääkaupunkiseudulta tutuksi ovat tulleet Hongan ja IFK:n lisäksi PK-35 Vantaa ja Gnistan. Kaudella 2015 hän pelasi PS Kemissä. Nyt tutusta ympäristöstä ei tule lähdettyä enää niin helposti, kun opiskelut ovat tulleet jalkapallon oheen.

– Syksyllä minulla alkaa kolmas vuosi Aalto yliopistossa. Opiskelen kauppakorkeakoulussa rahoitusta. Opiskelu on sen verran joustavaa, että pystyn yhdistämään sen jalkapallon kanssa ihan kivuttomasti.

Ensi kaudeksi IFK:n kanssa takaisin Veikkausliigaan hamuava Kollar seuraa pääsarjaa intohimoisesti. Suurennuslasin alla on totta kai oman kasvattiseuran pelit.

– Toivon heille menestystä ehdottomasti. Alkukaudesta heillä oli pahoja maalintekovaikeuksia ja heille jäi tasurivaihde päälle. Silti he ovat nyt keskikastissa ja heillä on varaa vielä parantaa, Kollar arvioi Honkaa.

Joukkueen pelityyli on Kollarin mukaan hyvinkin honkamainen.

– Vesku (Vesa Vasara) on vanha koutsini. Hän valmensi minua pitkään Pallohongassa. Lähdimme sielläkin ihan samalla tavalla tekemään peliä alhaalta lähtien.

Honka saa lauantaina kotikentällä vastaansa sarjan kärkipään joukkueen, kun KuPS saapuu kylään.

– Tapiolassa kenttä on huippukunnossa, joten uskon, että näemme yleisöystävällisen ottelun. KuPS:n kenttätasapaino on liigan huipputasoa, ja se on napsun suoraviivaisempi joukkue kuin Honka.

– He luottavat enemmän niihin nopeisiin vastahyökkäyksiin. Honka hallitsee todennäköisesti palloa. Kyllä minä rahani löisin siihen perinteiseen Honka-tulokseen, eli tasapeliin, Kollar heittää.

Kollar on ollut vakuuttunut Hongan alakerran yksilöiden tekemiseen.

– Hyvät ystäväni topparit Tommi Saarinen ja Konsta ”Konna” Rasimus ovat vakuuttaneet eleettömyydellään. Maalivahti Tim Murray oli myös ennen Klubia vastaan tullutta ulosajoa todella hyvä.

Jesse Happonen

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!