Islannin sankari paljastaa yksinkertaisen temppunsa Lionel Messin nollaamiseen
Kuva: Getty Images
Hannes Halldorsson pääsi nollaamaan tänään itsensä Lionel Messin, kun Islanti otti MM-historian ensimmäisen pisteensä Argentiinan kustannuksella.
Islannin maalivahti torjui toisella puoliskolla Argentiinan kapteenin rangaistuspotkun tehden itsestään suuren sankarin.
Halldorsson paljastaa nyt tutkineensa Messin pilkkuja Barcelonassa ennen lauantain peliä. Kotiläksyt oli tehty hyvissä ajoin.
– Tein kotiläksyni, koska tiesin tämän tilanteen tulevan. Se oli kaukaa haettua, mutta tapahtui. Tarkastelin paljon Messin rangaistuspotkuja. Katsoin myös, miten hän oli elehtinyt viimeisen kahden rangaistuspotkunsa aikana, Halldorsson kertoi Sky Sportsille.
– Yritin päästä heidän päänsä sisälle. Minulla oli hyvä tunne, että hän koittaisi sitä.
Islannilla on vielä jäljellä lohkopelit Nigeriaa ja Kroatiaa vastaan. Halldorsson uskoo joukkueen olevan vahvoissa asemissa.
– Pelasimme maailman parhaimpiin kuuluvaa joukkuetta vastaan, jolla on maailman paras pelaaja. Meille oli erityisen tärkeää saada piste lohkosta. Saavuttaa tavoitteemme.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti