LK: RoPS-nuorukaisen loukkaantumisesta tarkempaa tietoa – EM-kisat jäävät välistä
Kuva: Juha Tamminen
Erinomaisen alkukauden Rovaniemen Palloseurassa pelannut Juho Hyvärinen loukkaantui perjantaina veikkausliigaottelussa Helsingin Jalkapalloklubia vastaan.
18-vuotiaan nuorukaisen loukkaantumisesta on odotettu tarkempaa tietoa ja lauantai-iltana RoPS:n fysioterapeutti Jari Alamäki kertoi Lapin Kansalle (alkuperäinen uutinen tästä), että edessä on pidempi pelitauko.
– Kyse on ns. Jonesin murtumasta eli jalkaterän uloin luu on murtunut tyvestä. Vielä ei ole päätetty hoidetaanko vammaa operatiivisesti vai konservatiivisesti, Alamäki sanoi.
Hyvärisen loukkaantuminen on huono uutinen mitalikamppailussa mukana olevalle RoPS:lle, mutta sitä se on myös Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueelle, joka on isäntämaana mukana Seinäjoella ja Vaasassa pelattavissa ikäluokkansa EM-kisoissa.
– Mitään ihmekikkoja luutumiseen ei ole. Toipumisessa puhutaan vähintään viikosta, mutta todennäköisesti kuukausista. En sanoisi, että Juhon kausi oli tässä, mutta esimerkiksi heinäkuun EM-kisat tulevat liian nopeasti, Alamäki kertoi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Teemu Pukki herkistyi Huuhkajat-uransa viimeisessä lehdistötilaisuudessa: ”Sellainen mä vaan olen”
- Teemu Pukin Huuhkajat-ura päättyi upealla tavalla – viimeinen toive toteutui
- Lukas Hradecky Ylellä: ”Mikään ei ole ikuista”
- Teemu Pukin maajoukkueura on ohi – tällainen viimeinen peli oli
- Teemu Pukki teki sen!
- Teemu Pukki avauksessa, Lukas Hradecky palaa – tässä on Huuhkajien kokoonpano
- Huuhkajilla loukkaantumishuolia – kaksi pelaajaa sivuun vuoden viimeisestä maaottelusta
- Smålandsposten: Ilves-pelaaja kiinnostaa Ruotsissa – sai sopimustarjouksen
- Suomi-Andorra-ennakko: Televisiointi, Huuhkajien joukkue ja Teemu Pukin jäähyväiset
- FotbollDirekt: Ruotsalaisseura kiinnostunut Jarkko Wissistä
- Merikarviaa pienempi maa lähellä MM-kisapaikkaa
- FotbollDirekt: Ruotsalaisseura kiinnostunut Jarkko Wissistä
- Ruotsi sai uuden mahdollisuuden MM-kisoihin
- Suomi-Andorra-ennakko: Televisiointi, Huuhkajien joukkue ja Teemu Pukin jäähyväiset
- Smålandsposten: Ilves-pelaaja kiinnostaa Ruotsissa – sai sopimustarjouksen
- Lukas Hradecký nauratti mediaa – värikkäitä kentän ulkopuolisia hetkiä Teemu Pukin kanssa
- Huuhkajilla loukkaantumishuolia – kaksi pelaajaa sivuun vuoden viimeisestä maaottelusta
- Uhkaako taas katastrofi? Italian päävalmentaja vaatii sääntömuutosta
- Malick Thiaw pelasi ensimmäisen kilpailullisen A-maaottelunsa Saksan paidassa
- Saksalle murskakritiikkiä: ”Järkyttävän avutonta ja sekasortoista”