Näin Espanjan palloliitto perusteli päävalmentajansa potkuja: ”Maajoukkue ansaitsee vain parasta”
Kuva: Getty Images
Espanjan palloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales kantoi median eteen hetki sitten todellisen yllätyspaketin, kun Rubiales ilmoitti Krasnodarissa maajoukkueen päävalmentaja Julen Lopeteguin saaneen potkut (lue uutinen).
Espanja ei ollut hävinnyt ainuttakaan 20 Lopeteguin alaisuudessa pelaamastaan ottelusta, mutta miehen eilen julkaistu sopimus Real Madridiin Zinédine Zidanen seuraajaksi oli Rubialesille ja palloliitolle liikaa. Varsinkin, kun Rubiales itse sai kuulla Lopeteguin sopimuksesta vain viisi minuuttia ennen Real Madridin tiedotteen julkistamista.
Juuri se, että Lopetegui kävi Real Madridin kanssa neuvotteluja palloliiton tietämättä, oli Rubialesin mukaan syynä miehen erottamiseen. Luottamus oli kateissa. Lopetegui oli tehnyt Espanjan jalkapalloliiton kanssa vuoteen 2020 ulottuvan jatkosopimuksen vain kolmisen viikkoa sitten.
– Tämä on hyvin vaikea päivä, sillä MM-avaukseemme on aikaa vain kaksi päivää, Rubiales totesi televisioidussa lehdistötilaisuudessa ja kiisti tulleensa petetyksi.
– En tunne oloani petetyksi, sillä olen ollut tyytyväinen Julenin työpanokseen. Maajoukkueelle hän oli moitteeton työntekijä.
Mediatietojen mukaan maajoukkueen pelaajisto olisi ollut Lopeteguin jatkon kannalla, mutta näitä väitteitä vasta äskettäin liiton puheenjohtajaksi valittu Lopetegui ei suoraan kommentoinut.
– Minulla on läheinen suhde pelaajiin, koska päätin urani vain kahdeksan vuotta sitten, mutta olen läheinen myös Julenin kanssa.
– Tilanne on todella mutkikas, mutta tiedän, että pelaajat tekevät kaikkensa viedäkseen joukkueen pitkälle, Rubiales jatkaa.
– Lopetegui on minun mielestäni huippuvalmentaja, ja siksi päätös olikin niin vaikea. Silti Espanjan maajoukkue ansaitsee pelkästään parasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan