Veikkausliigakonkarin kausi Saksassa päättyi putoamiseen – seura haluaa suomalaisen jatkavan
Kuva: Juha Tamminen
Urallaan Jarossa, HJK:ssa ja Interissä lähes 200 veikkausliigaottelua pelannut Sebastian Mannström on viettänyt viimeiset vuodet Saksassa, mutta valitettavasti kulunut kausi päättyi sarjasta putoamiseen. 29-vuotias Mannström on kuulunut viimeisten kahden kauden ajan Stuttgarter Kickersin miehistöön, mutta ensi kaudeksi sarjataso vaihtuu neljännen sarjaportaan Regionalligasta Oberligaan.
Nelinkertainen suomenmestari ja viisi A-maaotteluakin pelannut Mannström pelasi tällä kaudella 20 Kickersin sarjapelissä, mutta vain kerran täydet minuutit. Maaleja ja syöttöjä ei miehen tilille kirjattu, mutta kerran Mannströmille nousi suora punainen.
Rooli oli siis päättyneellä kaudella verrattain pieni, mutta siitä huolimatta seurajohto toivoo Mannströmin jatkavan joukkueessa ensi kaudellakin. Kickers tähtää välittömään paluuseen Regionalligaan ja Mannströmin kanssa on jo käyty ”hyviä keskusteluja”.
– Oberligassa tulemme luultavasti pitämään enemmän palloa, joten Mannströmin kaltainen mies on paljon arvokkaampi, Kickersin urheilujohtaja Martin Braun toteaa Stuttgarter Zeitungille.
Aikaa ratkaisuihin ei ole kovinkaan paljon, sillä Kickers aloittaa uuden harjoituskautensa uuden valmentajansa Tobias Flitschin johdolla jo 27. kesäkuuta.
Braun on vakuuttunut siitä, että Kickers tulee taistelemaan välittömästä noususta takaisin Regionalligaan. Hän arvioi ensi kauden kotipelien yleisökeskiarvon asettuvan haarukaan 1500-2000 katsojaa.
Oberligaan sukeltaminen on perinteikkäälle, vuonna 1899 perustetulle seuralle suuri pettymys. Kickersin ainoasta saksanmestaruudestakin on tosin jo 110 vuotta aikaa, mutta pääsarjassa seura nähtiin kahdella ranskalaisella visiitillä vielä 1980-90 -lukujen vaihteessa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista