AS Roman urheilutoimenjohtaja kuvaili Liverpoolin tarjousta Alissonista: ”Täysin yli markkinahinnan”
Kuva: Getty Images
Näillä näkymin on vain ajan kysymys, kunnes AS Roman brassimaalivahti Alisson siirtyy virallisesti Liverpooliin. AS Roman urheilutoimenjohtaja Monchi avasi siirron vaiheita torstaina.
– Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Sopimus syntyy sitten kun kaikki on valmista. Hän (Alisson) on Liverpoolissa, se on totta, ja olemme kyllä todella pitkällä neuvotteluissa, mutta mitään ei ole vielä päätetty. Jos kaikki menee normaalisti, kauppa on sinetöity pian, Monchi sanoi Justin Kluivertin julkistustilaisuudessa.
Monchin mukaan Roma sai niin hyvän tarjouksen Liverpoolilta Alissonista, ettei se voinut olla tarttumatta siihen. Tietojen mukaan siirtosumma on noin 75 miljoonaa euroa, mikä on toteutuessaan ennätyssumma maalivahdista.
– Taloudellista puolta on pakko ajatella myös. Saimme todella suuren, täysin yli markkinahinnan olevan tarjouksen. Laskimme plussat ja miinukset, jonka jälkeen päätimme neuvotella Liverpoolin kanssa.
– Tavoitteet ovat yhä samat, ellei kovemmat. Olemme (pian) myyneet kaksi tärkeää pelaajaa Radja Nainggolanin ja Alissonin, mutta olemme myös hankkineet kymmenen pelaajaa ennen muita, Monchi selitti.
Monchi antoi myös kiitokset Alissonin suuntaan siitä, ettei hän painostanut siirron kanssa. Roma etsii tällä kuumeisesti korvaajaa Alissonille, vaikka Monchi nosti esiin myös tämän hetkiset maalivahdit. Yksi potentiaalinen vaihtoehto voi olla Jesse Jorosen seurakaveri FC Kööpenhaminasta Robin Olsen, joka torjui MM-kisoissa Ruotsin maalinsuulla. Olsenista myös kysyttiin lehdistötilaisuudessa.
– Teeskentelen, etten kuullut tuota kysymystä… Olsen on vaihtoehto, mutta ei ainoa. Teemme rauhassa töitä ilman kiirettä, Monchi vastasi.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”